Kriisipuhelimia

Kriisipuhelimet ovat matalan kynnyksen tukipalveluita, jotka tarjoavat välitöntä kuuntelua ja käytännön tukea ihmisille kriisitilanteissa, kuten mielenterveyden oireiden, itsemurhasuunnitelmien, väkivallan uhan tai yksinäisyyden hetkillä. Ne eivät korvaa kiireellistä terveydenhuoltoa tai hätänumeroa 112, vaan tarjoavat ensiapuluonteista tukea ja ohjausta.

Palvelut ovat yleisesti maksuttomia ja saatavilla puhelimitse, chatin tai verkkoyhteyden kautta. Ne voivat olla järjestöjen, terveydenhuollon tai kunnan ylläpitämiä. Puhelimeen vastataan koulutetuin ammattilais- tai vapaaehtoisvoimin, ja keskustelujen luottamuksellisuus sekä nimettömyys ovat tärkeitä periaatteita. Monissa palveluissa tuki tarjotaan suomeksi ja ruotsiksi, ja osassa on englanninkielistä tai muuta kielitukea.

Käyttö on yleensä avointa kaikille, eikä reseptiä tai lähetettä tarvita. Soittaminen on usein nimettömyyden säilyttävää; tarvittaessa tehdään riskinarviointi ja ohjataan eteenpäin sopiviin palveluihin, kuten mielenterveys- tai päihdepalveluihin tai päivystykseen. Tarjolla on kuuntelua, tilannearvioita, turvallisuussuunnittelua sekä tietoa alueellisista resursseista.

Kohderyhmiä ovat sekä lapset ja nuoret että aikuiset ja perheet. On olemassa erityisiä linjoja lapsille, nuorille, väkivaltaa kokeneille sekä maahanmuuttajille, ja joillain alustoilla tarjotaan tukea useammalla kielellä. Joissakin kunnissa kriisipuhelin on osa laajempaa mielenterveys- ja kriisituen verkostoa.

Rahoitus ja laadunvarmistus: Kriisipuhelimia rahoitetaan pääosin kunnista, valtiosta tai järjestöiltä, ja ne noudattavat alalla sovittuja laatukriteerejä. Palveluita kehitetään jatkuvasti käyttäjäpalautteen sekä tutkimustiedon perusteella.