Kokonaisalkaliniteetti

Kokonaisalkaliniteetti on vesien kemiallinen ominaisuus, joka kuvaa veden kykyä neutraloida lisättyjä happoja. Se kertoo veden buffering-kyvystä ja on tärkeä tekijä pH:n stabiliteetissa sekä vesistöjen ja vedenkäsittelyn suunnittelussa. Alkaliini suorittaa suojan, kun happoja lisätään esimerkiksi hiilidioksidin tai muiden happojen muodossa.

Kokonaisalkaliniteetti koostuu pääasiassa bikarbonaatista (HCO3−), karbonaatista (CO3^2−) ja hydroksideista (OH−), sekä näihin liittyvistä vahvoista emäksistä. Luontaiset veden ioniyhteydet määräävät, kuinka paljon alkaliniteettia on saatavilla eri pH-alueilla; bikarbonaatti on yleensä hallitseva komponentti matalilla pH-alueilla, kun taas karbonaatti voi korostua korkeammissa pH-arvoissa.

Mittaus ja esitystapa: Kokonaisalkaliniteetti mitataan titraamalla vettä vahvalla hapolla, tavallisesti natriumkloridin (HCl) standardiliuoksella, kunnes saavutetaan määritelty pH-endpointti (yleisin lopetuspiste on pH 4,5). Tulokset ilmoitetaan yleensä milligrammoina CaCO3-tasapainossa per litra (mg/L CaCO3) tai milliequeleveinä per litra (meq/L). Joillakin mittausmenetelmillä voidaan erikseen ilmoittaa myös karbonaatin ja bikarbonaatin alkaliniteetit tietyillä pH-endpointteilla (esimerkiksi pH 8,3).

Käytännön merkitys: Alkaliniteetti kuvaa veden kykyä vastustaa happamuuden muutoksia, mikä on tärkeää juomavedenlaadun varmistuksessa, allas- ja uintiteknologiassa, akvaarioliiketoiminnassa sekä ympäristövalvonnassa. Alkaliniteetin arvo auttaa arvaamaan kalkin tarvetta, korroosion riskejä ja pH:lle asetettujen rajoitteiden täyttymistä.

Muuttujat: Alkaliniteetti riippuu vesijohtovedessä sekä luonnonvesissä tapahtuvista kemiallisista prosesseista, kuten CO2-puutuksesta, lämpötilasta ja veden suolapitoisuudesta. Se voi vaihdella ajasta ja paikasta, minkä vuoksi säännönmukainen mittaus on tärkeää laadunvalvonnassa.