Alkaliniteetin

Alkaliniteetti on veden tai muun liuoksen kyky neutraloida hapetusta aiheuttavia aineita, ja se kuvaa veden buffering-kapasiteettia pH:n vastustuskyvylle happamuuden muutoksille. Se kertoo, kuinka herkästi vesi reagoi happamuuden muutoksiin esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttaman CO2-paineen tai hapan sadeveden vaikutuksesta. Pääasialliset osatekijät ovat bikarbonaatit HCO3−, karbonaatit CO3^2− ja hydroksidit OH−, sekä pienemmällä määrin boritaatteja, fosfaatti- ja silikaatteja. Luonnollisissa vesissä suurin alkaliniteetin lähde on bikarbonaatit, joita muodostuu kivilajien, kuten kalkkikiven ja dolomiitin, liukenemisesta sekä hiilidioksidin vaikutuksesta.

Alkaliniteetista ilmoitetaan yleisimmin mg/L CaCO3 tai meq/L. Kokonaisalkalinitetti mittaa kaikkia protoneja vastaan reagoivia perusioneja. Fenolftaleiinialkaliniteti (pH-alueen loppupiste 8,3) kuvaa OH− ja CO3^2− -osuuksia; kokonaisalkalinitetti (pH 4,5 päätepiste) on suurempi kuin fenolftaleiinialkaliniteti. Näiden erojen avulla voidaan arvioida vesien buffering-tasoa.

Merkitys: alkaliniteetti on keskeinen tekijä veden pH:n stabiloinnissa, mikä vaikuttaa sekä luonnon monimuotoisuuteen että juomaveden käsittelyyn. Korkea alkaliniteetti parantaa pH:n vastustuskykyä happamuudelle, mikä suojaa biologista monimuotoisuutta ja estää liiallista korroosiota sekä epätoivottuja kemiallisia reaktioita. Toisaalta liian matala alkaliniteetti lisää veden korroosioriskiä ja tekee pH:n säätelemisestä haastavampaa, kun taas erittäin korkea alkaliniteetti voi nostaa kivipitoisuuksia ja vaikuttaa käsittelyn optimointiin.