Kognitiivisbehavioraaliset

Kognitiivis-behavioraaliset menetelmät (KBT) ovat psykologian ja psykoterapian suuntauksia, jotka yhdistävät kognitiivisia ja behavioraalisia lähestymistapoja. Niiden tavoitteena on lievittää oireita ja parantaa toimintakykyä muokkaamalla sekä ajattelun että käyttäytymisen malleja sekä niiden välistä vuorovaikutusta.

Historia ja kehitys: KBT kehittyi 1950–1970-luvulla, kun Aaron Beckin kognitiivinen terapia ja Albert Ellisin REBT muovasivat psykoterapian perusajatuksia. Myöhemmin lähestymistapaa laajennettiin yhdistämällä behavioraalisia menetelmiä, kuten altistumisen ja käytännön harjoitteet, sekä kognitiiviset uudelleenjäsentämisen keinot.

Keskeiset piirteet ja menetelmät: Tavoitteena on tunnistaa ja muokata kielteisiä tai virheellisiä ajatusmalleja sekä opettaa taitoja, joita potilas voi soveltaa arjessa. Keskeisiä tekniikoita ovat kognitiivinen uudelleenjäsentäminen, altistuminen pelätyille tilanteille, käytännön käyttäytymisanalyysi ja ongelmanratkaisun harjoitukset; kotitehtävät ovat tyypillisiä.

Sovellukset ja näyttö: KBT on tehokas hoitomuoto monien psyykkisten häiriöiden hoidossa, kuten masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, pakko-oireisessa häiriössä, sosiaalisessa fobiassa ja posttraumaattisessa stressihäiriössä, sekä kroonisten sairauksien oireiden hallinnassa. Laadukas tutkimus ja meta-analyyttinen evidence tukevat sen perusperiaatteita, erityisesti lyhytaikaisessa ja tavoitteellisessa terapiassa.

Rajoitteet ja lisäykset: Terapiamenetelmän onnistuminen riippuu potilaan sitoutumisesta, terapeutin koulutuksesta sekä käytettyjen tekniikoiden soveltuvuudesta yksilön tarpeisiin. Joillekin potilaille voi hyötyä laajemmista lähestymistavoista, kuten dialektisesta käyttäytymisterapiasta (DBT) tai hyväksymis- ja sitoutumisterapiasta (ACT), jotka täydentävät kognitiivis-behavioraalista kehystä.