Kivunlievityksen

Kivunlievitys tarkoittaa kipua vähentävien tai poistavien toimenpiteiden kokonaisuutta, jonka tavoitteena on lievittää kärsimystä, parantaa toimintakykyä ja elämänlaatua. Se on moniammatillinen prosessi, jossa huomioidaan potilaan sairaudet, taustat sekä yksilölliset toiveet ja arvot. Kivunlievitys voidaan jakaa akuutin kivun hallintaan, kroonisen kivun hallintaan sekä palliatiiviseen kivunlievitykseen; kukin painottaa erilaisten kiputilojen hoitoa ja hoitojen tavoitteita. Akuutti kivunlievitys liittyy usein leikkauksista tai traumasta toipumiseen, krooninen kipu kestää pidempään ja vaatii usein pitkäaikaisempaa hoitoa, ja palliatiivinen kivunlievitys keskittyy oireiden lievittämiseen ja elämänlaadun ylläpitämiseen potilaan viimeisissä elinpäivissä.

Lääkkeellinen kivunlievitys sisältää perusanalgeetteja kuten parasetamolia sekä tulehduskipulääkkeitä, sekä opioideja harkiten. Adjuvanttilääkkeet, kuten tietyt antidepressantit ja antikonvulsantit, voivat tehostaa kivunlievitystä tai vähentää sivuvaikutuksia. Lisäksi voidaan käyttää paikallispuudutuksia sekä alueellisia kivunlievityksen menetelmiä. Ei-lääkinnällisiä keinoja ovat fysioterapia, liikunta sekä psykologiset lähestymistavat kuten kognitiivinen käyttäytymisterapia; myös lämpö- ja kylmähoidot sekä sähköstimulaatio voivat tukea kivunlievitystä. Monimodalinen kivunlievitys tarkoittaa useiden keinojen samanaikaista käyttöä, jotta kipu voitaisiin vähentää tehokkaasti ja haittavaikutukset minimoidaan.

Kivun arviointi perustuu potilaan itseilmoitukseen; yleisiä mittareita ovat numeromittarit kuten NRS (0–10) ja VAS (0–100 mm). Lapsilla käytetään usein Faces-skalaa. Potilaan osallistaminen, turvallisuus ja hoidon jatkuva seuranta ovat kivunlievityksen keskeisiä periaatteita.