Kerrospaksuudet

Kerrospaksuudet tarkoittaa narratologinen käsite, jolla kuvataan kertomuksen tiheyttä: kuinka paljon tarinan tapahtumista, motiiveista, taustatiedoista ja psykologisista ulottuvuuksista välitetään kerronnan kautta. Korkea kerrospaksuus ilmenee, kun pienessä tilassa tarjotaan paljon informaatiota: moniulotteisia tapahtumaketjuja, runsaasti motivaatiotietoa, vihjeitä ja symboliikkaa. Matala kerrospaksuus puolestaan rakentuu maltillisemmin: tarina antaa vähemmän suoraa tietoa, jättää paljon tulkinnan varaan.

Kerrospaksuuden ilmentymiin vaikuttavat kerrontatapa ja tekniset ratkaisut, kuten kertoja, fokalisaatio (näkökulman valinta), aikarakenne, dialogin ja kuvailun tiheys sekä teema. Esimerkiksi moniääninen ja tiivis kerronta sekä vihjeisiin nojaava ilmaisu voivat lisätä kerrospaksuutta; objektiivisempi raportointi ja minimalismi voivat vähentää sitä.

Mittaaminen on sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista ja riippuu kontekstista. Arviointiin voidaan sisällyttää: kuinka monta oleellista tapahtumaa, motiivia ja taustatietoa tarjotaan yhdelle jaksolle/kohtaukselle; sekä kuinka paljon lukija joutuu tekemään tulkintoja. Kerrospaksuuden käsite on hyödyllinen analysoitaessa narratiivin rytmiä ja jännitettä sekä sovitettaessa tekstejä kääntämiseen tai elokuviin ja televisiosarjoihin.