Kenttätutkimuksesta

Kenttätutkimuksesta viittaa tutkimusmenetelmien joukkoon, jossa aineisto kerätään tutkimuspaikalla luonnollisessa ympäristössä. Kenttätyö painottaa ilmiöiden kontekstuaalista ymmärtämistä ja ihmisten sekä ympäristön vuorovaikutuksia, eikä se perustu pelkästään laboratorio- tai kontrolloiduihin olosuhteisiin.

Tyypillisiä menetelmiä ovat havainnointi (osallistuva ja ei‑osallistuva), haastattelut (strukturoitu, puolistrukturoitu tai avoin keskustelu), kyselyt sekä kenttämuistiinpanot, valokuvaus ja äänitykset. Tutkija voi toteuttaa kenttäkokeita, luonnollisia kokeita tai käyttää mittausvälineitä, GPS:ää ja GIS-teknologiaa. Monissa tutkimuksissa hyödynnetään triangulaatiota, eli useiden eri lähteiden ja menetelmien yhdistämistä luotettavuuden lisäämiseksi.

Kenttätutkimusta harjoitetaan monilla tieteenaloilla, kuten yhteiskuntatieteissä (antropologia, sosiologia, maantiede), biotieteissä (ekologia, ympäristötutkimus), arkeologiassa sekä opetukseen ja markkinatutkimukseen liittyvissä töissä. Alitajuiset tai kulttuuriset tekijät sekä ympäristön dynaamisuus voivat vaikuttaa sekä datan keruuseen että tulkintaan.

Suunnittelussa huomioidaan logistiset järjestelyt, rahoitus sekä lupa-asiat ja turvallisuus. Eettiset periaatteet korostuvat: suostumus, tietosuoja, anonymisointi ja haitan minimointi sekä tutkijan reflektoiva asenne tutkittavaan yhteisöön. Laadunvarmistuksessa painottuvat dokumentointi, läpinäkyvä menetelmä sekä datan hallinta ja säilytys. Kenttätutkimuksen vahvuuksia ovat syvä kontekstuaalinen ymmärrys ja mahdollisuus havainnoida ilmiöitä todellisessa vuorovaikutuksessa, vaikka tulosten yleistettävyys voi jäädä rajalliseksi.