Kantaatteja

Kantaatteja ovat vokaali-instrumentaalisia musiikkiteoksia, joissa yksi tai useampi solisti sekä kuoro laulavat vuorotellen tai yhdessä. Yleisesti kantaatin säestys koostuu continuo-soittimista ja usein jousista sekä puhaltimista, mutta kokonaisuus voi vaihdella suuresti. Kantaatteja on tehty sekä uskonnollisiin liturgisiin tilaisuuksiin että maallisiin tapahtumiin, ja ne voivat olla pienimuotoisesta konserttiteoksesta suuriteoksiksi.

Kantaatteja voidaan jaotella kahteen päätyyppiin: uskonnollisiin kantaatteihin (liturgiset) sekä maallisiin kantaatteihin, joita sävellettiin hovien, kaupunkien ja yleisön tilaisuuksiin. Tyypillinen rakenne sisältää useita liikkeitä, joista tavallisimpia ovat recitatiiviset osat (puhemaiset laulut), aariat (sooloilla esitetyt virtuoosiset laulut) sekä kuorokohtia. Joissain teoksissa kuoro voi olla suurin osa esityksestä, toisaalla taas teos voi rakentua pääasiassa yksittäisten solistien ympärille.

Historia ja merkitys: Kantaatin juuret ovat 1600-luvun Italiassa, mutta muoto kehittyi voimakkaasti saksalaisessa Barokki-musiikissa. Saksassa kantaatteja käytettiin laajalti kirkollisissa yhteyksissä, ja myöhemmin maalaisten ja hovien tilaisuuksissa. Tunnetuimpia kantaatin säveltäjiä ovat Johann Sebastian Bach, Dieterich Buxtehude ja Georg Philipp Telemann, joiden tuotanto sekä kirkollisten että maallisten kantaatteja koskee laajasti. Bachin kirkolliset kantaatit ovat erityisen tunnettuja ja vaikuttavia esimerkkejä genren kehityksestä.

Nykyisin kantaatteja kirjoitetaan edelleen sekä kirkollisiin että konserttilaitoksiin. Niiden yleisö säilyy klassisen musiikin piirissä, ja ne kuuluvat usein ohjelmistoihin, joissa esitetään barokkimusiikin lisäksi myös uusklassisia ja modernimpia sävellyksiä, jotka lainaavat kantaatin muotoa. Kantaatteja voidaan nähdä sekä perinteisenä että laajenevana lajityyppinä, jolla on pitkä historiallinen perintö.