Sen tarkoituksena on tarjota yhteinen kuva, jonka avulla sidosryhmät voivat ymmärtää, suunnitella, rakentaa ja kehittää järjestelmää sekä hallita muutoksia sen elinkaaren yli.
Järjestelmäarkkitehtuuri jäsentyy tyypillisesti osiin kuten järjestelmärajat, komponentit tai moduulit, niiden rajapinnat ja tiedon- sekä kontrollivirrat. Osat voivat olla kerroksittaisia (layered), mikropalveluita, moduuleita sekä tietovirtoja kuvaavia dataputkia; rajapinnat määrittävät, miten osa-alueet vaihtavat tietoa ja miten ne ovat riippuvaisia toisistaan.
Arkkitehtuuri jaetaan useisiin näkökulmiin ja -katalogeihin, kuten looginen (mitä tehdään), fyysinen (mitä on käytössä), kehitys- ja käyttötapa-avaruudet sekä käyttöönotto- ja operatiivinen näkökulma. Kansainväliset standardit kuten ISO/IEC/IEEE 42010 ohjaavat arkkitehtuurin kuvaamista useiden sidosryhmien tarpeiden huomioimiseksi. 4+1-malli (Kruchten) esittelee viisi arkkitehtuurin näkökulmaa: logiikka, fyysinen, kehitys, käyttö, sekä scenariot/päätöksenteko.
Toteutus ja dokumentointi: Järjestelmäarkkitehtuuri tuottaa arkkitehtuurin kuvauksia ja malleja, kuten komponenttidiagrammeja, vuokaavioita ja asennus- ja käyttöönotto-diagrammeja sekä kuvauksia tiedonhallinnasta ja laadun mittareista. Nämä mallit tukevat päätöksentekoa, riskeihin varautumista ja viestintää.
Elinkaari ja hallinta: Arkkitehtuuri on elinikäinen, iteratiivinen prosessi: sitä tarkastellaan ja päivitetään jatkuvasti liiketoiminnan tarpeiden ja teknologian muutosten mukaan. Arkkitehtuuripäätökset tallennetaan päätöslokeihin, ja governance varmistaa, että kehitys tuotetaan arkkitehtuurin periaatteiden mukaisesti.
Suhde toisiin käsitteisiin: Järjestelmäarkkitehtuuri eroaa ohjelmistoarkkitehtuurista ja yritysarkkitehtuurista siten, että se keskittyy yksittäisen järjestelmän rakenteeseen ja sen välisiin suhteisiin, eikä koko yrityksen kokonaisuuteen. Arkkitehtuuri tukee sekä pitkäaikaista muutoskyvykkyyttä että laadullisia tavoitteita kuten suorituskyky, käytettävyys, turvallisuus ja ylläpidettävyys.