Itäkatoliset

Itäkatoliset kirkot ovat katolisen kirkon alaisia kirkkokuntia, jotka ovat täysissä yhteydessä paaviin mutta säilyttävät itäisen liturgisen perinteen, teologian ja kirkkotavan. Ne käyttävät omia liturgioitaan ja kieliään sekä ylläpitävät omia pappis- ja jumalanpalvelusperinteitään, kuten bysanttilaisen, länsiefrikkalaisen, armenialaisen, kopttisen tai etiopialaisen rituaalin piirissä olevia käytäntöjä. Niiden jäsenistö katsoo kuuluvansa samaan katoliseen kirkkoon kuin länsimainen (latinalainen) kirkko, mutta heidän jumalanpalveluksensa ja oikeudellinen rakenteensa ovat itäkatolisia.

Sui iuris -kirkkoina toimivat itäkatoliset kirkot muodostavat kokonaisuuden, jolla on omat johtajistonsa: patriarkka, suur-arkkipiispa tai arkkipiispa sekä omat piispansa. Nykyisin itäkatolisia kirkkoja on noin 23, ja niillä on omat lait ja liturgiset käytännöt, jotka yhdistyvät katolisen kirkon yhteyteen Vatikaanin kautta. Joitakin tunnettuja esimerkkejä ovat Ukrainian Greek Catholic Church, Melkite Greek Catholic Church, Maronite Church, Armenian Catholic Church, Syriac Catholic Church, Chaldean Catholic Church, Coptic Catholic Church ja Ethiopian Catholic Church.

Historiaa leimaa sekä itäisen kristillisyyden että katolisen事 yhteyden muodostuminen. Itäkatoliset kirkot syntyivät useissa tapauksissa yhteyden aikoina itäisiin kirkkokuntiin Rooman kanssa, sekä myöhemmissä unionijärjestelyissä, kuten Brestin unionissa 1595–1596, missä itäkatolisia kirkkoja liitettiin katoliseen kirkkoon. Niiden rooli on säilynyt nykyään julistukselliselta ja liturgiselta identiteetiltään itäkatolisena, mutta ne ovat täysin osa katolista kirkkoa.

Maantieteellisesti suurimmat itäkatoliset yhteisöt sijoittuvat Itä-Eurooppaan, Lähi-itään sekä diaspora-yhteisöihin Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja muilla mantereilla. Niiden uskontokäsitys ja sakramenttien vietto ovat katolisen opin ja koko kristillisen traditiokkaan yhteisiä, mutta käytännön ilmaisut ovat olennaisesti itäisiä.