Indeksilaskentakaava

Indeksilaskentakaava on menetelmä, jolla mitataan muutosta jonkin muuttujan arvoissa aikajakson välillä. Tyypillisesti indeksejä käytetään kuvaamaan hintojen, palkkojen, tuotannon tai muiden taloudellisten ilmiöiden kehitystä. Indeksit ovat yleensä vertailukohtaisina suhteina, joiden arvo on baseajanjaksolla 100 (tai 1).

Yleisimmät laskentatyypit ovat Laspeyres-, Paasche- ja Fisher-indeksit. Laspeyres-indeksi L1 perustuu baseperiodin painoihin: L = (sum p1,i q0,i) / (sum p0,i q0,i), kertaa 100, missä p0,i ja p1,i ovat kohde- ja vertailuperiodin hinnat, q0,i baseperiodin määrät. Paasche-indeksi P käyttää nykyisiä määriä: P = (sum p1,i q1,i) / (sum p0,i q1,i), kertaa 100, missä q1,i ovat kohdeperiodin määrät. Fisher-indeksi F on näiden kahden indeksin neliöjuuri: F ≈ sqrt(L·P). Fisher-indeksi pyrkii olemaan kompromissi Laspeyresin ja Paasche’n välillä.

Karaktäärisiä piirteitä on myös ketjuttaminen (chain indexing), jossa peräkkäisiä indeksejä lasketaan ajanjakso kerrallaan, jolloin sarja pysyy päivitettynä eikä käytetä yhtä ainoaa kiinteää pohjaa. Indeksilaskennan valinta vaikuttaa tuloksiin: Laspeyres voi yliarvioida hinnankorotuksia, Paasche aliarvioida niitä, ja Fisher voi tasapainottaa näiden eroja.

Käytännössä laskenta alkaa kohde- ja baseperiodin määrittelystä, kerätyistä hinnoista ja määristä sekä valitusta indeksin muodosta. Tämän jälkeen lasketaan painotetut suhteet ja tulkitaan kehitystä: esimerkiksi kuluttajahintaindeksissä seurataan yleistä elinkustannusten muutosta, kun taas tuotanto- tai osakeindeksejä käytetään more spesifisesti mittaamaan hintojen tai arvojen kehitystä.

Esimerkki ja lisäesimerkit löytyvät ekonomian ja tilastotieteen lähteistä.