Ihmiskieltä

Ihmiskieltä tarkoitetaan ihmisyhteisöjen käyttämää symbolijärjestelmää, jonka avulla ihmiset ilmentävät ja välittävät ajatuksia, tunteita ja tietoa. Se koostuu äänteellisistä, visuaalisista tai muista merkeistä sekä niihin liittyvistä säännöistä, ja sitä käytetään sekä arkipäiväisessä vuorovaikutuksessa että monissa medioissa.

Ihmiskielen keskeisiä piirteitä ovat generatiivisuus (kyky muodostaa uusia lauseita), arbitraarisuus (merkit ja merkitykset eivät ole automaattisesti yhteydessä toisiinsa) sekä säännönmukaisuus ja kontekstisidonnaisuus. Kielessä voidaan tarkastella muun muassa fonetiikkaa, fonologiaa, morfologiaa, syntaksia, semantiikkaa ja pragmatiikkaa. Lisäksi kieli liittyy kognitioon, kulttuuriin ja yhteisöllisyyteen; sitä opitaan äidinkielenä lapsena ja muun muassa vieraiden kielten oppimisessa aikuisena.

Linguistiikka tutkii ihmiskieltä useista näkökulmista: teoreettinen kielioppi ja universaali kielioppi, psykolingvistiikka, neurolingvistiikka sekä sosiolingvistiikka ja kielen kehitys sekä historia. Eri teoriat yrittävät selittää, miten kieli syntyy, muuttuu ja miten se liittyy ajatteluun. Tutkimus kattaa myös kielen oppimisen ja kielen käytön eri yhteisöissä.

Termiä käytetään yleisesti vastakohtana ei-ihmiskielelle, kuten eläinten viestinnälle tai keinotekoisille kielille. Vaikka kielen tarkka kehitys ja alkuperä ovat kiistanalaisia, on selvää, että kieli on keskeinen tekijä ihmisen kulttuurin, teknologian ja yhteiskunnan kehityksessä.