Hyytymisen

Hyytymisen (veren hyytyminen) on tarkoin säädelty prosessi, jonka tehtävänä on estää liiallinen verenvuoto ja muodostaa verenvuodon alueelle kestävä hyytymä. Prosessi jakautuu kahteen päävaiheeseen: primaariseen hemostaasiin, jossa verihiutaleet muodostavat nopeasti alkuperäisen paikkaukseen soveltuvan paineen, sekä sekundaariseen hemostaasiin, jossa hyytymä vahvistuu koagulaatiotekijöiden toiminnan kautta.

Primaarinen hemostaasi käynnistyy verivauriosta. Verisuoni supistuu, endoteeli ja kollageeni tarjoavat alustan verihiutaleiden adheesiolle, verihiutaleet aktivoituvat ja aggregoituvat sekä muodostavat nopeasti verihyytymän, joka rajoittaa vuotamista.

Sekundaarinen hemostaasi alkaa kudostekijän (TF) vapautumisesta vaurion yhteydessä ja koagulaatiopolun aktivaatiosta. Ulkoinen ja sisäinen tie muodostavat yhteisen tien, jonka lopputuloksena protrombiini muuttuu trombiiniksi ja fibrinogeeni fibriiniksi. Fibriiniverkosto vahvistaa hyytymän kiinnittymisen ja antaa sille kestävyyden; hyytymä voi myöhemmin supistua ja muodostua vakaammaksi.

Fibrinolyysi merkitsee hyytymän lopullista poistamista. Plasmiini hajottaa fibriiniä ja hyytymä häviää, kun vauriot on korjattu ja verenvirtaus palautunut normaaliksi.

Kliinisesti hyytymisen säätely on elintärkeää. Liiallinen hyytyminen voi johtaa tromboosiin ja tukoksiin, kun taas puutteellinen hyytyminen voi aiheuttaa runsasta verenvuototaipumusta. Häiriöt voivat olla perinnöllisiä, kuten hemofilia ja von Willebrand -tauti, tai hankittuja, kuten maksasairaudet ja vakavat trauma- tai kirurgiset tilanteet. Diagnostisia testejä ovat muun muassa PT/INR, aPTT, fibrinogeenitaso ja D-dimeeritasot; hoito riippuu häiriön aiheuttajasta ja voi sisältää anti-koagulantteja, trombosyyttien toimintaa modifoivia lääkkeitä tai hyytymistekijöiden korvaushoitoa.