fibrinogeenitaso

Fibrinogeenitaso kuvaa verenplasman fibrinogeenin pitoisuutta ja on tärkeä osa veren hyytymisreaktiota. Fibrinogeeni on maksan tuottama glykoproteiini, joka muuttuu trombiinin vaikutuksesta fibiiniksi ja muodostaa hyytymän hyytymisen etenemisessä.

Viitearvot aikuisilla ovat yleensä noin 2–4 g/l, mutta laboratorion mukaan ne voivat vaihdella. Raskauden aikana fibrinogeenitaso voi nousta huomattavasti osana äidin ja sikiön vaihtoa. Fibrinogeenitasoon vaikuttavat sekä infektiot, tulehdukset ja trauma että leikkaus, tupakointi, liikalaihdunta ja estrogeenisiä valmisteita käyttävät lääkehoidot. Alentuneet tasot voivat johtua perinnöllisistä fibrinogeenipoikkeavuuksista (afibrinogenemia, hypofibrinogenemia), maksasairauksista, runsastuneesta fibrinolyysistä tai vakavasta kulutussokkitilasta kuten disseminoituneesta laskimotukoksesta (DIC).

Mittaustapoja on useita. Toiminnallinen Clauss-menetelmä arvioi fibrinogeenin funktionaalista kykyä muodostaa fibiini hyytymistekijöiden avulla, kun taas immunologinen nephelometria mittaa fibrinogeenin määriä antigeenipitoisuutena. Viitearvojen lisäksi mittaustulos tulkitaan kliinisen tilanteen mukaan.

Käyttökonteetit ja hoito riippuvat tasojen poikkeamien syystä. Hidas tai voimakkaasti alhainen fibrinogeenitaso voi vaatia korvaushoitoa fibrinogeenikonentraattien tai kryoprecipitaattin muodossa verenvuodon hallitsemiseksi. Korkea fibrinogeenitaso liittyy usein taustalla olevaan tulehdukseen tai sairauteen, eikä siihen yleensä kohdisteta erillistä hoitoa itsessään. Fibrinogeenitasoa seurataan usein yhdessä muiden hyytymistekijöiden kanssa.