Hyvinvointivaltiomalli

Hyvinvointivaltiomalli on yhteiskuntapoliittinen käsite, jolla tarkoitetaan järjestelmää, jossa valtio ja julkiset toimijat vastaavat kansalaisten sosiaalisesta suojelusta ja peruspalveluista. Tavoitteena on turvata ihmiset köyhyyttä, sairauksia ja työttömyyttä vastaan sekä tasoittaa tulonjakoa. Malli perustuu läheiseen julkiseen vastuuseen yhteiskunnan hyvinvoinnin takaamiseksi ja yhteiskunnan yleisen vakauden tukemiseen.

Keskeisiä piirteitä ovat universaalit sosiaaliturvan ja palveluiden oikeudet, julkinen rahoitus tai laajasti pakollinen sosiaalivakuutus, sekä laajat terveydenhuolto-, koulutus- ja vanhempainpalvelut. Rahoitus on usein tulopuolista, korkealla verotuksella, ja tarkoituksena on taata vähimmäistaso kaikille kansalaisille. Lisäksi korostetaan aktiivisia työmarkkinapolitiikkoja, sosiaalista integraatiota sekä progressiivista verotusta.

Historiallisesti hyvinvointivaltiomallit kehittyivät 1900-luvulla teollistumisen ja demokratian vahvistumisen myötä. Esping-Andersenin tuntema tutkimus ja luokittelu identifioi liberalistiset, konservatiiviset ja sosialidemokraattiset mallit; pohjoismaiset mallit, joihin usein liitetään Suomi, korostavat universalismia, korkeaa julkista rahoitusta ja vahvaa työmarkkinakumppanuutta.

Keskustelu mallin ympärillä käsittelee esimerkiksi verotuksen ja julkisen velan kestävyyttä, julkisten palveluiden tehokkuutta sekä yksityistämisen vaikutuksia tasa-arvoon ja kilpailukykyyn. Eri maissa painotukset voivat poiketa, mutta periaatteena on sosiaalisen suojelun turvaaminen yhteiskunnan riskien jakamisen kautta.

Suomessa hyvinvointivaltiomalli ilmenee laajoina julkisten palvelujen, kuten terveydenhuollon ja perusopetuksen, sekä kattavan sosiaaliturvan järjestelmänä, joihin kuuluvat eläke-, sairaus-, vanhempain- ja työttömyysturvat. Malli on vaikuttanut sekä sosiaaliseen tasa-arvoon että talouden sopeutumiskykyyn.