Hiilenkiertoa

Hiilenkierto on ilmakehän, biosfäärin, hydrosfäärin ja geologisten varastojen välinen kierto, jossa hiili siirtyy eri muodoissaan ja varastoituu erilaisiin aikahorisontteihin. Suurimmat varastot ovat geologisissa muodostumisissa, kuten sedimentit ja fossiiliset kivennäiset, joiden hiili voi pysyä miljoonia vuosia. Merkittäviä varastoja ovat lisäksi meret sekä maaperä ja elollinen biomass, joissa hiili voi kiertää nopeammin.

Keskeiset prosessit mukaan lukien hiilen siirtymisen: Fotosynteesi sitoo ilmakehän CO2:ta kasveihin ja leväyhteisöihin. Hengitys ja hajotus vapauttavat hiiltä takaisin ilmakehään. Merissä hiili siirtyy liuoksena, orgaanisena biomassana ja kalkkiyhdisminä, ja liikkuu pintavirtausten sekä syvempien kerrostumien kautta. Sedimentoituminen ja eroosio johtavat hiilen varastoitumiseen geologisesti pitkäksi aikaa, kun taas geologinen kierto etenee hyvin hitaasti.

Ajallisissa näkymissä hiilenkierto vaihtelee nopeasti vuosista vuosikymmeniin sekä hitaammin geologisilla aikaskaalat. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus on kasvanut teollistumisen jälkeen, minkä kuvauksessa korostuvat pitkäaikaiset trendit kuten Keelingin käyrä Mauna Losta. Merien happamoituminen ja ilmastonmuutoksen muutokset ovat seurausilmiöitä hiilen kiertoliikkeen muuttumisesta.

Ihmisen toiminta vaikuttaa kiertoon pääasiassa polttamalla fossiilisia polttoaineita, metsien hävittämisellä sekä teollisen prosessien päästöillä, mikä lisää ilmastonmuutoksen riskejä ja vaikuttaa merien ja ilmakehän hiilivarastoihin. Mitigointi tähtää hiilen varastoinnin lisäämiseen, metsien suojeluun, maaperän hiilen sitomisen edistämiseen sekä päästöjen vähentämiseen.