kerrostumien

Kerrostumat ovat maankuoren sedimenttikerroksia, jotka ovat syntyneet, kun kuljetettu ja laskeutuva materiaali kerryttää kerroksittain ja tiivistyy diagenesin seurauksena. Ne muodostuvat usein veden liikkeiden aiheuttamana sedimentaationa, mutta niihin osallistuvat myös tuulen ja jään prosessit. Kerrostumat voivat sisältää hiekan, saven, kalkkikiven sekä orgaanisen aineksen kerroksia, ja niihin tallentuu usein fossiileja.

Kerrostumat ovat stratigrafian keskeisiä yksiköitä. Niiden paksuus, koostumus ja suunta sekä kerrosten alimmat ja ylin järjestys kertovat ympäristöistä ja ajanjaksoista sekä tapahtumista, kuten merenpinnan vaihteluista, delta- tai jokivarren kehityksestä ja ilmastonmuutoksista. Kerrostumien tutkimus mahdollistaa menneiden ympäristöjen tulkitsemisen sekä alueiden geologisen historiaan ymmärtämisen.

Ikä voidaan arvioida sekä suhteellisesti että absolutisti. Relatiivinen iänmääritys perustuu periaatteisiin kuten päällekkäisyys ja alkuperäinen vaakasuoruus, sekä kerrostumien korrelaatio. Biostratigrafia ja indeksifossiilit parantavat yhteyksien tekemistä eri alueiden välillä. Absoluuttinen ikä voidaan saada radiometristen menetelmien, magnetostratigrafian ja chemostratigrafian avulla.

Kerrostumat ovat keskeisiä öljy- ja kaivosteollisuudessa, vesivarojen kartoittamisessa sekä ilmastohavainnoissa. Esimerkkejä ovat jokien lietekerrostumat, delta- ja merikerrostumat sekä muinaiset järvi- ja rannikkokerrostumat.