Hapenottokykyä

Hapenottokykyä, eli hapen vastaanottamisen ja hyödyntämisen kykyä elimistössä, kuvaa elimistön kyky ottaa happea keuhkoista, siirtää sitä verenkierron kautta ja käyttää sitä lihaksissa energian tuottamiseen. Tähän liittyy usein maksimaalinen hapenotto, VO2 max, joka ilmoitetaan sekä kehon painoon suhteutettuna (ml/kg/min) että absoluuttisesti (l/min).

Mittaus tapahtuu tavallisesti rasitustestissä, jossa henkilö suorittaa asteittain kasvavaa kuormitusta esimerkiksi juoksu- tai pyörätestillä. Hapenotto ja hiilidioksidin eritys mitataan hengitysanalysaattorilla, jolloin saadaan VO2 max -arvo. Joissakin tapauksissa tulos ilmoitetaan VO2 peak, jos testi ei yllä maksimiin.

Determinantit: hapenottokykyyn vaikuttavat sekä kardiovaskulaarinen kapasiteetti että lihasten ominaisuudet. Keskeisiä tekijöitä ovat sydämen kyky toimittaa verta, keuhkojen hapenvaihtokyky, veren hemoglobiini sekä lihasten mitokondrioiden määrä ja capillarisaatio. Myös geneettiset tekijät ja säännöllinen aerobinen harjoittelu vaikuttavat.

Käytännössä arvoihin vaikuttavat ikä, sukupuoli ja korkeus sekä yleinen kunto. VO2 max yleensä laskee iän myötä; erot miesten ja naisten välillä voivat olla suuria, mutta säännöllisellä harjoittelulla ne voivat kaventua. Korkeus ja sairaudet voivat tilapäisesti laskea arvoja.

Tärkeys: hapenottokykyä pidetään sekä terveys- että suorituskykymittarina. Se liittyy kestävyyteen ja sydän- sekä aineenvaihduntasairauksien riskien arviointiin. Hapenottokykyä voi parantaa säännöllisellä aerobisella harjoittelulla, erityisesti yhdistämällä pitkäkestoista ja korkean intensiteetin harjoittelua; tuloksia voi odottaa useita viikkoja kuukausien aikana.