Habituointia

Habituointi on ei-assosiatiivinen oppimisen muoto, jossa yksilön vaste toistuvaan neutraaliin ärsykkeeseen heikkenee. Se voidaan havaita monilla lajeilla ja sitä esiintyy eri aisteilla, kuten näkö- ja kuuloärsykkeillä. Habituointi auttaa suuntaamaan käyttäytymisen resurssit olennaiseen ja suojautumaan turhalta reagoinnilta toistuvasti esiintyviä, ei-haitallisia ärsykkeitä vastaan.

Ominaisuudet ja mekanismit

Habituointi ilmenee sopeutumisena vasteen vähenemisenä ensimmäisten toistojen aikana, ja se voi olla lyhyt- tai pitkäkestoista riippuen ärsykkeen ominaisuuksista ja kontekstista. Vaste voi palautua lepojakson jälkeen (spontaani palautuminen), ja usein uuden, merkitsevän ärsykkeen esiintyminen palauttaa vasteen (dishabituointi). Neurobiologisesti siihen liittyy sensorisen väylän synaptisen toiminnan säätelyä ja aivoalueiden vasteiden vähenemistä, mikä heijastaa oppimista eikä vain väsymystä.

Tyypit ja vaikutus

Lyhytaikainen habituointi syntyy nopeasti, mutta voi kestää erilaisina ajanjaksoina. Pitkäaikainen habituointi edellyttää toiston muokkautumista, ja se voi siirtää vasteen pitkäaikaiseksi muutokseksi. Tekijöitä, jotka vaikuttavat habituointiin, ovat ärsykkeen voimakkuus, toistojen tiheys, konteksti sekä yksilön tilanne- ja motivaatiotekijät. Habituointia tutkitaan sekä perusoppimisen kontekstissa että kliinisissä sovelluksissa.

Sovellukset

Tutkimuksessa habituointi toimii perustana monille oppimis- ja kognitiivisille prosesseille. Klinisesti altistusterapia hyödyntää habituointia pelkojen ja ahdistuneisuushäiriöiden lievittämiseen. Elämänhallinnassa ihmiset voivat vähitellen sopeutua toistuvaan meluun, valoon tai muihin ärsykkeisiin.

Etymologia ja merkitys

Termi pohjautuu englannin habituation-sanasta, jonka suomalaiset kääntävät usein habituoinniksi tai habituoinniksi. Habituointi on keskeinen käsite oppimisen tutkimuksessa ja neuropsykologiassa, tarjoten kevyen, yleisen selitysmallin siitä, miten toistuviin ärsykkeisiin reagoidaan vähemmän.