Habituointi

Habituointi on ei-assosiaatiivinen oppimisen muoto, jossa eliön vaste laantuu toistuvan, ei-haitallisen ärsykkeen vastaanotossa. Se on yksi perusprosesseista, jonka kautta organismi sopeutuu ympäristön toistuvaan runsauteen ilman, että ärsykkeen ja palkkion välinen yhteys muodostuu.

Miten habituointi toimii. Vasteen väheneminen ei vaadi tuntemattoman muistijäljen syntyä; se on yleensä hetkellinen ja palautuu lopulta, jos ärsykettä ei esitetä pitkiä aikoja. Habituointi eroaa sensitisoinnista, joka vahvistaa vasteita, sekä sensorisesta adaptoitumisesta, joka tapahtuu usein aistinelinten perifeerisellä tasolla. Neurofysiologisesti habituointi liittyy keskushermoston plastisuuteen: synaptisten kontaktien välittömämpiestä estoista, neurotransmitterien vapautumisen vähenemisestä ja muista neurokognitionaalisista muutoksista, jotka alentavat vasteen voimakkuutta toistuville ärsykkeille.

Ominaisuudet ja ilmeneminen. Habituointi on usein stimuluskohtainen, mutta vaste voi laajentua huomioimaan läheisiä ärsykkeitä. Spontaani palautuminen voi palauttaa vastauksen, kun tauko ärsykkeen välillä kasvaa. Dishabituointi voi tapahtua uuden erottuvan ärsykkeen esittämisellä, jolloin alkuperäinen vaste palaa.

Käyttökohteet. Habituointia hyödynnetään sekä eläin- että ihmistieteissä oppimisen ja tarkkaavaisuuden tutkimuksessa. Siitä on hyötyä kehittäessä käyttäytymisenhallinnan menetelmiä, kliinisiä hoitoja sekä altistusterapioita, joissa on olennaista hallita toistuvia ärsykkeitä.

Esimerkkejä. Vauvat voivat lakata tarkkailemasta toistuvaa visuaalista ärsykettä, aikuiset tottuvat toistuviin ääniin, ja laboratorioderivaat tekevät habituointia mittaamalla vasteita toistuvasti esitettyihin ärsykkeisiin.