Fusionalisuudet

Fusionalisuudet ovat kieliopillisen morphologian tyyppi, jossa yhden morfeemin sisältö ilmaisee useita kieliopillisia kategorioita samanaikaisesti. Tällainen morfeemi voi kätkeä esimerkiksi aikamuodon, persoonaa, lukua ja moduksen samalla käännöksellä tai muuttaa sanan sisäisiä äänteitä.

Ominaisuudet ja ilmaisutapa

Fusionalisissa kielissä morfeemit ovat usein sidottuja toisiinsa ja niiden rajat voivat olla epäselviä. Siksi sama päivitys voi sekä kertoa aikaa että persoonaa, eikä sanojen osien erottaminen yksittäisiksi signaaleiksi ole aina helppoa. Voi esiintyä äänteenmuutoksia (ablaatti) sekä sisäisiä konsonantti- tai vokaalimuutoksia, jotka kuuluvat samaan morfeemiin. Tämä tekee epäjatkuvista segmentaatioista haastavia, mutta mahdollistaa tiiviin ilmaisun.

Esimerkkejä

Latinan ja venäjän kaltaisissa kielissä verbien taivutus sekä nominin taivutus ovat usein fusionalisia: yhden loppusanan tai sisäisen muodon avulla ilmaistaan sekä persoona että luku ja aikamuoto tai tapa. Esimerkiksi latinan verbissa amō, amās, amat ilmaistaan sekä persoona että numero, ja muita muodollisia reittejä käytetään rinnan aikamuodon ja moodin ilmaisuun. Espanjankin verbeillä on vastaavia piirteitä, joissa pääte ilmaisee useamman kategorian yhtä aikaa.

Vertailu muihin tyyppeihin

Toisin kuin agglutatiiviset kielet (esim. turkki, suomi), joissa kukin morfeemi vastaa selkeää kieliopillista kategoriaa ja koodaus on enimmäkseen yksittäisessä muodossa, fusionalisissa kielissä morfeemit voivat kattaa useita kategorioita ja niiden rajat eivät aina ole itsestäänselviä. Joissakin kielissä voidaan nähdä sekä fusionalisia että agglutinatiivisia piirteitä.

Rooli kieliopillisessa monimuotoisuudessa

Fusionalisuudet ovat yleisiä klassisissa ja monissa itämerellä ja slaavilaisissa kielissä sekä monissa romaanisen kieliperheen kielissä. Ne vaikuttavat sekä syntaksiin että sanastolliseen muokkaukseen ja voivat aiheuttaa epäsäännöllisyyksiä, mutta samalla mahdollistavat tiheän ja ilmaisevan taivutuksen.