Foreignizationkäytännöt

Foreignizationkäytännöt ovat käännösteoriassa käytäntöjä, joissa lähdeteoksen vieras luonne ja kulttuuriset viitteet pyritään säilyttämään käännöksessä mahdollisimman uskollisesti. Tämä voi ilmetä esimerkiksi alkuperäisten termien, kulttuuristen ilmaisujen ja ei-kohdekielisen syntaksin tai rytmin säilyttämisenä sekä glossan tai kommentaarin käyttämisenä, jotta lukija huomaa tekstin kulttuurisen kontekstin. Ne ovat yleensä vastakohta domestication-käytännöille, joissa teksti sopeutetaan kohdekulttuurin odotuksiin.

Taustaa ja teoreettinen kehys: Keskeinen vire on Lawrence Venutin käännösteoriassa. Hän erottaa domesticationin (kohdekulttuuriin sopeuttaminen) ja foreignizationin (lähdekulttuurin vieraan luonteen esilletuominen). Foreignizationin tarkoituksena on tehdä kääntäjän läsnäolo näkyväksi ja paljastaa kulttuurierot ennemmin kuin piilottaa ne, mikä voidaan nähdä keinona vastustaa kulttuurien homogenisointia.

Käytännön keinot: Yleisiä keinoja ovat alkuperäisten termien ja nimien pitäminen muuttumattomina, calques ja lainasanat, säilytetty syntaksi tai rytmi sekä glossat tai kommentaarit, jotka avaavat kulttuurisia viitteitä. Näin lukijalle tarjotaan kokemus lähdeteoksen vieraisuudesta ja kulttuurisista poikkeavuuksista.

Sovellukset: Foreignizationia sovelletaan laajalti kirjallisuudessa, elokuvien ja televisio-ohjelmien tekstityksessä sekä videopelien lokalisoinnissa. Se voi edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua, mutta voi toisinaan heikentää luettavuutta tai ymmärrettävyyttä.

Kritiikki ja merkitys: Kritiikki korostaa, että liiallinen foreignization voi johtaa eksotiiniseen liiallisuuteen tai lukijan vieraantumiseen sekä vahvistaa valtasuhteita. Kääntäjien valintoja tarkastellaan eettisin ja kulttuurisen kontekstin valossa, jotta käytännöt eivät vahvista epäoikeudenmukaisia rakenteita. Yhteenvetona ne ovat keskeisiä käännöksen etiikan ja kulttuurienvälisen vuoropuhelun välineitä.