Fermentoituvuutena

Fermentoituvuutena tarkoitetaan aineen kykyä olla fermentoitavissa suolistomikrobien toimesta. Tämä ominaisuus on erityisen tärkeää ravintokuiduissa ja muissa sulamattomissa hiilihydraateissa, joissa mikrobiot voivat pilkkoa kuituja ja tuottaa lyhytketjuisia rasvahappoja sekä kaasuja. Fermentoituvuus ei ole sama asia kuin hajoaminen sulamuksissa; se kuvaa sitä, kuinka hyvin mikrobien toiminta muuttaa aineen koostumuksen ja tuottaa tavanomaisia muutoksia, kuten SCFA-ainetuotantoa, jotka vaikuttavat paksusuolen terveyteen ja metaboliaan.

Fermentoituvuuteen vaikuttavat tekijät mukaan lukien kuitujen kemiallinen koostumus (kuitujen tyypit kuten inuliini, frukto-oligosakkaridit FOS, pektiinit), molekyylipaino, rechitektuurin ja solubility, sekä kuidun saatavuus ja pilkoutuvuuden esteet. Myös esiintyvän mikrobiyhteisön koostumus ja yksilölliset eroavaisuudet vaikuttavat fermentoituvaan hyötyyn.

Fermentoituvuuden arviointi perustuu sekä in vitro että in vivo menetelmiin. In vitro -kokeissa käytetään yleensä koloniaalivirtsa- tai mikrobi-inokulaatteja ja seurataan kaasuntuotantoa sekä SCFA-pitoisuuksia. In vivo -tutkimuksissa käytetään ruoansulatuksen aikana tapahtuvien kaasujen tai uloshengityksen happeutumisen mittaamista, sekä SCFA-tuotannon jäljittämistä.

Terveydelle fermentoituvuus voi vaikuttaa kolonisoluista saataviin energianlähteisiin, verensokeriin sekä kylläisyyden tunteeseen. Korkea fermentoituvuus voi edistää kuitujen terveyshyötyjä, mutta myös aiheuttaa ilmavaivoja joillakin yksilöillä. Esimerkkejä suuresti fermentoituvista kuituista ovat inuliini ja FOS, kun taas cellulose on vähäisemmin fermentoituva. Resistentti tärkkelys on puolestaan välivaiheessa fermentoituvuutta.

Lisäksi fermentoituvuutta hyödynnetään elintarviketeollisuudessa kuitujen ja prebioottien valinnassa sekä ravitsemusohjauksessa, jossa pyritään tukemaan terveellistä suoliston mikrobiotaa.