Etähavaintojen

Etähavaintojen käsite viittaa havaintoihin, jotka tehdään kohteesta etäältä ja jotka hyödyntävät kaukopartaisia instrumentteja. Se kattaa sekä astronomiset havainnot taivaankappaleista että maantieteellisen kaukokartoituksen sekä ympäristön seurannan liittyvät havainnot. Etähavaintojen tavoitteena on kerätä tietoa kohteen ominaisuuksista ja dynamicista ilman suoraa fyysistä kontaktia.

Tekniikat ja välineet ovat monimuotoisia. Käytössä ovat optiset ja infrapuna-alueen sekä radiotutkimukset; instrumentteja ovat sekä maanpäälliset että avaruudessa olevat teleskoopit, radioteleskoopit, spektrografit ja fotometrit sekä satelliittipohjaiset kaukokartoitusjärjestelmät. Esimerkkejä ovat Hubble Space Telescope ja James Webb Space Telescope sekä suuret maanpäälliset teleskooppi-verkostot, radarteknologiat ja LIDAR-järjestelmät. Havainnot voivat kattaa sekä yksittäisiä kohteita että laajoja taivastesserioita ja maapinnan ilmiöitä.

Data ja sovellukset: Etähavaintojen tulokset käsitellään calibrationsa, fotometria, spektrianalyysi sekä astrometria avulla ja integroidaan teoreettisiin malleihin. Havaitut tiedot tallennetaan arkistoihin ja katalogeihin, ja niitä on usein saatavilla kansainvälisissä, avoimissa datakokoelmissa. Kehitys nojaa kansainvälisiin dataverkostoihin sekä infrastruktuuriin, kuten avaruus- ja maanpäällisiin observatorioihin sekä tutkimuslaitoksiin.

Historia ja infrastruktuuri: Etähavaintojen kehitys juontaa juurensa 1600-luvun optisten teleskooppien aikakauteen; radioastronomia alkoi 1930-luvulla; avaruudessa tehtävät havainnot alkoivat 1960-luvulla, ja 1990-luvulta eteenpäin avaruusteleskoopit ovat mullistaneet alan. Nykyisin yhteistyö sekä kansainväliset organisaatiot kuten NASA, ESA ja ESO että kansalliset tutkimuslaitokset ylläpitävät tutkimusinfrastruktuuria ja tiedonvaihtoa.