avaruusteleskoopit

Avaruusteleskoopit ovat teleskooppeja, jotka sijaitsevat maapallon ilmakehän ulkopuolella ja on tarkoitettu havainnoimaan erilaisia sähkömagneettisen spektrin osia. Ne voivat kerätä näkyvää valoa, infrapuna-, röntgen- sekä radiotaajuisia säteitä, jolloin tutkijat voivat tarkkailla esimerkiksi galakseja, tähjä, exoplaneettoja sekä maailmankaikkeuden varhaisia aikakausia. Avaruusteleskooppien suunnittelussa keskitytään usein vakaaseen ilmapiirin, jolloin kuvat ja spektrat ovat terävämpiä kuin maanpäällisillä vastaavilla. Toiminnan suuria etuja ovat mahdollisuus havaita säteilylajeja, joita Maassa tai ilmakehässä karsiutuu pois, sekä pitkäaikaiset ja laajat havainnot ilman vuorokausittaisia rajoituksia.

Avaruusteleskoopit ovat monimutkaisia ja kalliita projekteja, ja ne voivat olla suunnittelusta käyttöönottoon sekä operatiiviseen elinkaareen useita vuosia. Joidenkin tehtävien osoittavat huolto- ja korjauslivelat, kuten Hubble-teleskoopin tapauksessa, kun taas toiset on suunniteltu tiiviisti ja toimintakuntoon kiertoradalla ilman säännöllistä huoltoa. Tiedonjakaminen on usein kansainvälistä, ja havaintoja jaetaan tutkijoiden kesken.

Esimerkkejä suojamantyypeistä ja tunnettujen kiertorata- ja avaruuslaitteiden joukosta: Hubble Space Telescope (ulkoinen näkyvä ja läheinen infrapuna, 1990–), James Webb Space Telescope (infrapuna), Chandra X-ray Observatory (röntgensäteet, 1999–), Spitzer Space Telescope (infrapuna, 2003–2020), Gaia (avaruustutkimus optisella alueella, astrometri). Muita merkittäviä ovat Herschel, Kepler/K2 sekä Planck. Tulevaisuuden näkymiin kuuluvat muun muassa laajamittaiset tähtitieteelliset tilat kuten Roman Space Telescope ja Euroopan suunnitelmat, jotka laajentavat havaintojen tilaa ja tarkkuutta.