Epäjohdonmukaisuus

Epäjohdonmukaisuus on käsite, jota käytetään sekä arkisessa puhekielessä että eri tieteenaloilla kuvaamaan tilaa, jossa väitteet tai ohjeet eivät ole yhteensopivia. Sana muodostuu suomen kielessä etuliitteestä epä- ja sanaosasta johdonmukaisuus, joka tarkoittaa sisäistä loogista yhtenäisyyttä. Etymologisesti epäjohdonmukaisuus viittaa siihen, että jokin kuvaus tai järjestelmä ei noudata yhtäaikaisen toden tai pätevyden kriteerejä.

Logiikassa epäjohdonmukaisuus tarkoittaa tilaa, jossa joukko väitteitä johtaa ristiriitaiseen lopputulokseen. Klassisen logiikan mukaan teoria on epäjohdonmukainen, jos siitä saadaan sekä φ että sen negaatio ¬φ todistetuksi. Tällöin peruslaki eksplositio eli epäloogisuuden seurauksena voidaan johtaa mitä tahansa väitettä. Monissa käytännön yhteyksissä epäjohdonmukaisuutta pyritään välttämään tai korjaamaan, jotta järjestelmä olisi luotettava.

Eräs mielenkiintoinen poikkeus on paraconsistenttinen logiikka, jossa epäjohdonmukaisuutta voidaan käsitella ilman, että kaikki johtopäätökset yleistyvät kaikkialle. Näin voidaan mallintaa tilanteita, joissa ristiriitaisia tietoja on olemassa, mutta ne eivät välittömästi vesitä järjestelmän kaikkia totuuksia.

Epäjohdonmukaisuutta esiintyy myös arkisessa tietojenkäsittelyssä, tieteellisessä tutkimuksessa, oikeudellisissa teksteissä ja journalistisessa keskustelussa. Sille voidaan hakea sekä tunnistus- että korjauskeinoja, kuten ristiriitojen erottelua, tietojen lähteiden tarkistamista ja argumenttien eheyttämistä.