Epäorgaaniset

Epäorgaaniset yhdisteet viittaavat kemiallisten yhdisteiden ryhmään, joka ei tyypillisesti kuulu orgaaniseen kemiaan. Epäorgaanisen kemian ala tutkii metalleja ja niiden yhdisteitä, hapettimia ja oksideja, suoloja, karbonaatteja, silikaatteja sekä monimutkaisempia koordinointiyhdisteitä ja mineraaleja. Rajat orgaanisen ja epäorgaanisen kemian välillä eivät ole tarkkoja; joissakin konteksteissa hiiliperäisiä yhdisteitä saattaa luokitella joko epäorgaaniseksi tai organiseksi riippuen tarkastelukulmasta.

Yleisimpiin epäorgaanisiin yhdisteisiin kuuluvat oksidit (esimerkiksi Fe2O3), suolat (NaCl), hapot (H2SO4) ja emäkset (NaOH), sekä karbonaatit (CaCO3) ja silikaatit (SiO2). Lisäksi kuuluvat koordinointiyhdisteet (kompleksiyhdisteet), metalliyhdisteet sekä keraamit ja lasit. Epäorgaaniset yhdisteet voivat esiintyä yksinkertaisissa molekyyleissä tai monimutkaisissa rakenteissa, ja ne muodostavat merkittävän osan sekä luonnonmateriaalien että teollisuusmateriaalien kemiasta.

Tutkimus ja menetelmät keskittyvät yhdisteiden synteesiin, rakenteen ja reaktiivisuuden ymmärtämiseen sekä niiden ominaisuuksien hallintaan. Keskeisiä työkaluja ovat kristallografia (röntgenkristallografia), spektroskopia (IR, UV-Vis) sekä erilaiset analyyttiset ja termodynaamiset menetelmät.

Epäorgaanisia yhdisteitä hyödynnetään laajasti: katalyyttiset reaktiot teollisuudessa, rakennus- ja lasi- sekä keramiikkamateriaalit, lannoitteet sekä ympäristötekniikka ja lääketieteellinen kuvantaminen. Lisäksi ne mahdollistavat energiatekniikan materiaaliratkaisut ja monen muun teknisen sovelluksen kehittämisen.