Emulaattoreiden

Emulaattorit ovat ohjelmistoja, jotka jäljittelevät toisen laitteen toimintaa tietokoneella tai mobiililaitteella. Niiden tarkoituksena on toistaa alkuperäisen järjestelmän toiminto ohjelmallisesti, jotta pelit ja ohjelmistot voivat toimia muualla kuin tarkoitettujen laitteistojen parissa. Hyvin toteutetut emulaattorit pyrkivät säilyttämään ohjelmien logiikan sekä käyttöliittymien tavanmukaisen ulkoasun.

Emulaattoreita on erilaisia: pelikonsolien, arkadia sekä muiden järjestelmien emuloijia. Ne pyrkivät simuloimaan useita laitteen osa-alueita, kuten keskussuoritinta (CPU), grafiikkaprosessoria (GPU), äänipiiriä sekä syöttöä ja tallennusvälineiden käyttöä. Usein ne vaativat laitteiston BIOS- tai firmware-tiedostoja toimiakseen tarkan kopion tavoin.

Teknisesti emulaattorit voivat toteuttaa laitteen toiminnan eri tavoilla. High-level emulation (HLE) pyrkii simuloimaan yleisiä toimintoja nopeasti, kun taas low-level emulation (LLE) pyrkii jäljittelemään laitteiston yksityiskohtaisemmin. Monissa projekteissa käytetään sekä tulkattua käännöstä että Just-In-Time (JIT) -kääntämistä, jolla suorituskykyä parannetaan. Osa ohjelmistoista hyödyntää myös lisävarusteita kuten BIOS- tai firmware-tiedostoja, joiden hankinta ja käyttö voi olla rajoitettua.

Oikeudelliset ja eettiset näkökulmat vaihtelevat: emulaattoreille ei yleensä ole yksiselitteistä kiellettyä, mutta ROM- tai ISO-tiedostojen omistusoikeudet sekä tiedostojen jakaminen voivat rikkoa tekijänoikeuksia. Emulaattoreita kehitetään usein avoimen lähdekoodin lisenssillä, mikä edistää kehitystä ja laajennettavuutta. Niillä on merkittävä rooli pelien preservaation, tutkimuksen ja saavutettavuuden kannalta, vaikka käyttöön liittyy kiihkeitä keskusteluja omistajuudesta ja jakelusta.

Esimerkkejä tunnetuista emulaattoreista ovat MAME (arcade), Dolphin (Nintendo GameCube ja Wii), PCSX2 (PlayStation 2), RPCS3 (PlayStation 3), Citra (Nintendo 3DS), SNES9x (Super Nintendo) sekä DOSBox, joka emuloi MS-DOS-ympäristön.