Elektreettimikrofonit

Elektreettimikrofonit ovat eräs kondensaattorimikrofonien alalaji, joissa kapseli sisältää pysyvästi varatun dielektrin materiaalin (electret). Tämä pysyvä varaus tuottaa tarvittavan staattisen polarisaation, minkä ansiosta mikrofonin voi toimittaa pienjännitteellä eikä tarvita erillistä suurjännitevarausta. Tämän vuoksi elektreettimikrofonit ovat usein halpoja ja kompakteja, mikä tekee niistä yleisiä kuluttaja-elektroniikassa.

Kapseli koostuu diapasrīmin kalvosta ja kiinteästä takapinnasta muodostavasta kondensaattorista. Electret-materiaali ylläpitää varauksensa ja siten kondensaattorin polariteetin. Usein kapseli sisältää myös pienen esivahvistimen eli FET-transistorin, joka bufferoi herkkääsignaalin ennen ulostuloa. Tavanomaiset pohjapiirteet ja liitäntä mahdollistavat kytkennän suoraan laitteen jännitelähteeseen.

Toiminta ja virtalähde: Elektreettimikrofonit tarvitsevat vain pienen DC-biasin, yleensä noin 1–10 volttia, joka tarjotaan mikrofonilinjalla. Verrattuna joidenkin diplomaattien phantom-voimalla toimiviin kondensaattorimikrofoneihin, elektreettimikrofonit ovat kevyempiä virtalähdevaatimuksiltaan. Reaaliaikainen herkkyys sekä äänialue riippuvat kapselin rakenteesta, mutta ne on pääosin optimoitu puhe- ja yleiskäyttöön.

Käyttö ja suorituskyky: Plussat ovat yksinkertainen rakenne, pieni koko ja alhainen kustannus sekä matala virrankulutus. Haittoja ovat paikoitellen korkeampi kohina ja rajatumpi herkkyys verrattuna korkealuokkaisiin kondensaattorimikrofoneihin. Elektreettimikrofoneja käytetään laajasti älypuhelimissa, kannettavissa tietokoneissa, kameroissa ja web-kameroissa sekä muissa laitteissa, joissa pieni koko ja kustannustehokkuus ovat etusijalla.

Historia: Elektreettimikrofonien teknologia kehitettiin 1960-luvulla Bell Labsissa, James E. Westin ja Gerhard M. Sesslerin johtamassa työryhmässä. Ensimmäiset kaupalliset malleja alkoi tulla markkinoille 1960-luvun lopulla, ja tekniikka on sen jälkeen vakiintunut yleiseen käyttöön.

Tyypit ja ominaisuudet: Useimmat elektreettimikrofonikapselit ovat perusmuodoltaan omnidirektionaalisia, mutta joidenkin kotelorakenteiden avulla voidaan vaikuttaa äänien suuntautumiseen. Kapselikoot vaihtelevat pienistä, useimmiten muutaman millin halkaisijaltaan, suuriin keskikokoisiin malleihin, ja ne on suunniteltu erityisesti kompaktien laitteiden sisäiseen käyttöön.