Deflaatiota

Deflaatio tarkoittaa yleisen hintatason laskua ja rahan ostovoiman vahvistumista. Se merkitsee tilannetta, jossa yleisiä kustannuksia laskee useamman kuukauden tai vuoden ajan. Deflaatiota seurataan yleisesti kuluttajahinnan indeksin CPI:n sekä GDP-deflaattorin avulla. Negatiivinen inflaatio on käytännössä deflaatio, mutta termien merkitys voi vaihdella kontekstin mukaan.

Syyt deflaatioon voivat olla heikentynyt kysyntä, lisätty tarjonta, sekä rahapolitiikan tiukentuminen tai pysähtyminen, joka painaa hintatasoa alaspäin. Odotukset halvemmista hinnoista voivat rohkaista kuluttajia ja yrityksiä lykkaamaan ostopäätöksiä, mikä syventää tilannetta ja voi johtaa deflaatiokierteeseen.

Deflaatio vaikuttaa velkoihin: nimelliset velat käyttäytyvät reaalisesti suurempina, mikä korottaa velanhoitokustannuksia ja saattaa lisätä maksukyvyttömyyksiä. Yleisesti deflaatio tukahduttaa kulutusta ja investointeja, heikentää talouskasvua ja voi lisätä työttömyyttä. Pitkäaikainen deflaatio voi johtaa likviditeettikierteeseen, jolloin perinteinen rahapoliittinen elvytys menettää tehonsa.

Historiallisesti deflaatio on esiintynyt suurten laman aikana 1930-luvulla ja myöhemmin Japanissa 1990-luvusta eteenpäin. Joissakin hetkissä euroalueellakin nähtiin lyhytaikaisia deflaatiopaineita. Deflaatio on yleinen riskitekijä, kun talouskasvu on heikko ja velat ovat suuria.

Politiikassa deflaation torjumiseksi käytetään muun muassa matalaa korkoa, määrällistä elvytystä ja viestintäpolitiikkaa, jolla pyritään ohjaamaan odotuksia oikeaan suuntaan. Hallitukset voivat lisätä julkista menoa ja investointeja sekä toteuttaa rakenneuudistuksia. Yleinen tavoite on lievä, pitkän aikavälin positiivinen inflaatio, jotta deflaatioon liittyvät riskit pysyvät hallinnassa.