Datingmenetelmät

Datingmenetelmät ovat tieteellisiä menetelmiä, joilla määritetään kohteiden ikä tai ajoitus menneissä tapahtumissa. Niitä käytetään erityisesti geologiassa, arkeologiassa ja paleontologiassa.

Ne voidaan jakaa suhteellisiin ja absoluuttisiin ajoitusmenetelmiin. Suhteellinen ajoitus antaa tiedon siitä, onko kohde vanhempi vai nuorempi kuin jokin toinen kerros tai fossiili, mutta ei määritä tarkkaa vuotta. Absoluuttinen ajoitus puolestaan antaa numeerisen iän, yleensä vuosina.

Absoluuttiseen ajoitukseen käytetään pääasiassa radioaktiivisia isotooppeja sekä valon- tai lämmön aiheuttamia ilmiöitä mittaavia menetelmiä. Yleisimmät radiometristen dating-menetelmien esimerkit ovat: radiokarboni-dating (C-14) orgaaniselle materiaalille noin 50000 vuoteen asti; uraani–lyijä (U–Pb) ja kalium–argon (K–Ar, mukaan lukien 40Ar/39Ar) kivilajeille sekä vanhemmille mineraaleille; rubidium–strontium (Rb–Sr) sekä muut isotooppiparit.

Toisia menetelmiä ovat dendrochronologia (puun vuosiluvut), luminesenssimittaukset kuten optisesti stimuloitu luminesenssi (OSL) ja pelkistetty luminesenssi (TL) sedimentteille sekä elektronien pysäytyksen (ESR) dating. Fission-track dating ja paleomagneettiset menetelmät täydentävät iänmääritystä esimerkiksi kivien ja sedimenttien kontekstissa.

Datingmenetelmien tarkkuus riippuu näytteen ominaisuuksista, kontekstista ja kalibrointien laadusta. Kalibroinnit, erityisesti radiometriikan kellon korjaukset ja vertailu toisiin ajoitusmenetelmiin, parantavat tulosten luotettavuutta.