Ca2pitoisuus

Ca2pitoisuus viittaa kalsiumionin (Ca2+) pitoisuuteen solu- taiesteessä. Sillä voidaan tarkoittaa sekä kokonaiskalsiumia että sen ionisoitua osaa, joka on biologisesti aktiivisin. Yksiköinä käytetään yleisimmin millimoolia per litra (mmol/L); toisinaan ilmoitetaan myös mg/dL, ja 1 mmol/L Ca2+ vastaa noin 4,0 mg/dL.

Elimistössä on eroa veren plasman kokonaiskalsiumin ja ionisoidun kalsiumin välillä. Veren plasman kokonaiskalsium on noin 2,2–2,6 mmol/L (noin 9–11 mg/dL). Ionisoitu Ca2+ muodostaa noin 1,1–1,3 mmol/L ja on vastuussa useista solun sisäisistä signaalireaktioista. Suurin osa plasman kalsiumista on proteiineihin sitoutunutta tai pienempien ioneiden kanssa kompleksoitunutta; vapaa ionisoitu Ca2+-osuus vaihtelee pH:n ja albumiinipitoisuuden mukaan.

Mittausmenetelmät vaihtelevat. Kokonaiskalsium mitataan yleisesti värimetodeilla (esim. o-cresolphthalein complexone, OCPC) tai Arsenazo-reaktioilla. Ionisoitua Ca2+:ta mitataan ionisensorilla (ion-selective electrode, Ca2+-ISE) tai erityisillä spektrofotometrisilla menetelmillä, kun tarvitaan tarkasti ionisoidua osuutta. Kokonaiskalsiumin tulos voi vääristyä hypo- tai hyperalbuminemian, pH:n tai muiden kompleksin muodostuvien tekijöiden vuoksi; ionisoidun Ca2+:n mittaus antaa usein kliinisesti luotettavamman kuvan kriittisissä tiloissa.

Rooli ja homeostaasi: Ca2+ on välttämätön luuston rakennusaineena, mutta sillä on myös keskeinen rooli solujen signaalien etenemisessä, lihasten ja sydämen supistumisessa, hermosäätelyn sekä veren hyytymisessä. Homeostaattisia mekanismeja säätelevät parathormoni, calcitonin ja D-vitamiini, sekä munuaisten, luiden ja suoliston välinen kalsiumin säätely.

Kliinisesti Ca2pitoisuuden vaihtelut liittyvät hyperkalsemiaan ja hypokalsemian sekä näiden syihin, kuten munuais- tai kilpirauhastoiminnan häiriöihin. Tulosten tulkinnassa on huomioitava potilaan albuminipitoisuus, pH ja mittausmenetelmä.