CO2pitoisuudelle

CO2-pitoisuudelle viitataan hiilidioksidin määrään tietyssä tilassa olevassa ilmassa. Yleisimmin pitoisuus ilmoitetaan osuutena miljoonasta (ppm). Pitoisuutta mitataan usein NDIR-sensoreilla (ei-dispersiivinen infrapunasensori) sekä laboratoriomittauksin. Pitoisuus riippuu ilmanvaihdosta, tilankäytöstä ja ulkoilman pitoisuudesta.

Ulkoilman CO2-pitoisuus on yleensä noin 400–420 ppm. Sisätiloissa pitoisuudet nousevat ilmanvaihdon puutteellisuuden vuoksi tyypillisesti 400–1000 ppm, ja voivat ylittää 1000 ppm luokkahuoneissa tai toimistoissa. Pitoisuudet yli 1000 ppm viittaavat riittämättömään ilmanvaihtoon; 2000–5000 ppm voivat aiheuttaa päänsärkyä, huimausta ja heikentynyttä kognitiivista suorituskykyä. Pitkäaikainen altistus erittäin korkeille pitoisuuksille on terveydelle riskialtista.

CO2 on kasvihuonekaasu, jonka määrän kasvu ilmakehässä vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Nykyinen ilmakehän pitoisuus on noin 420–430 ppm ja on nousussa teollistumisen jälkeen. CO2-pitoisuudet ovat siksi sekä ilmanlaadun että ilmaston kannalta keskeisiä mittareita.

Rakennuksissa CO2-pitoisuutta seurataan usein ilmanvaihdon ohjauksessa: jos pitoisuus nousee, ilmanvaihtoa voidaan lisätä. Tämä parantaa ilmanlaadun ohella työ- ja oppimisympäristön viihtyvyyttä. Kasvihuoneissa korkea CO2 voi lisätä fotosynteesiä ja satoa, mutta tasapaino on tärkeä kasvin lajikohtaiset vaatimukset huomioiden.

Viitearvot voivat vaihdella maittain ja sovelluksesta riippuen. Kansainväliset standardit, kuten ASHRAE- ja eurooppalaiset ohjeistukset, sekä kansalliset säädökset ohjaavat tavoiteltavia pitoisuuksia ja ilmanvaihdon säätöä. CO2-pitoisuuksien seuranta on osa sisäilman laadun hallintaa.