CO2pitoisuutta

CO2-pitoisuus tarkoittaa hiilidioksidin määrää tietyssä tilavuudessa. Yleisimmin pitoisuus ilmoitetaan ilmassa tilavuusosuutena, joka merkitään ppm:inä (osaa miljoonasta). Ulkoilman CO2-pitoisuus on vaihdellut noin 400–450 ppm:n välillä viime vuosikymmeninä, ja ihmisen päästöt ovat kasvataneet pitoisuutta pitkäjänteisesti. Mittaaminen ja seuranta ovat tärkeitä sekä ilmastotutkimuksessa että ilmanlaadunvalvonnassa.

Ilmakehässä CO2-pitoisuus kuvaa kasvihuonekaasun määrää, joka vaikuttaa ilmakehän lämpenemiseen. Pitoisuus mitataan useilla säännönmukaisilla havaintoasemilla ja pitkäaikaisilla tilastoilla, kuten Mauna Louna kaltaisilla havainnoilla. Kasvu johtuu pääasiassa fossiilisten polttoaineiden poltosta, tehometsäviljelystä sekä muista teollisista prosesseista.

Sisätiloissa CO2-pitoisuus heijastelee ilmanvaihdon riittävyyttä ja tilan täyttöastetta. Tyypilliset ulkoilman tasot ovat noin 400 ppm, mutta sisätiloissa pitoisuudet voivat nousta 600–1000 ppm tai enemmän, erityisesti täytetyissä tiloissa ja huonosti ilmastoiduissa tiloissa. Yli noin 1000 ppm on usein merkki riittämättömestä ilmanvaihdosta; suuremmat pitoisuudet voivat vaikuttaa mukavuuteen ja kognitiiviseen suorituskykyyn.

Pitoisuuden mittaamiseen käytetään erilaisia laitteita, kuten NDIR- (infrapunaspektroskopia) -ilmaisimia sekä muita kaasuanalysaattoreita. Vesiympäristössä CO2-pitoisuus liittyy liuennutta hiilidioksidia ja hiilenkiertoon, ja se voi vaikuttaa veden pH-arvoon ja meriekosysteemeihin.

CO2-pitoisuuden seuraaminen on olennaista sekä ilmastonmuutoksen syiden ja vaikutusten ymmärtämisessä että sisäilman laadun hallinnassa.