Betaadrenergisiä

Betaadrenergisiä viittaa beta-adrenergisiin reseptoreihin sekä niihin liittyviin vaikutuksiin ja näihin reseptoreihin kohdistuviin lääkkeisiin. Beta-adrenergiset reseptorit ovat G-proteiinivälitteisiä reseptoreita, joita stimuloivat katekolamiinit adrenaliini ja noradrenaliini. Päätyypit ovat beta-1, beta-2 ja beta-3 reseptorit, joilla on eriytyneet tehtävät.

Beta-1-reseptorit sijaitsevat pääasiassa sydämessä ja munuaisissa; niiden aktivaatio lisää sydämen sykettä ja kontraktiota sekä vaikuttaa reniin vapautumiseen. Beta-2-reseptorit löytyvät keuhkoputkien sileälihaskudoksessa, verisuonissa ja muissa sileissä lihaksissa sekä kohdussa; niiden stimulaatio aiheuttaa bronkodilataation, vasodilataation ja lihasten rentoutumisen. Beta-3-reseptorit ovat pääosin rasvakudoksessa ja virtsarakon detrusorissa, joissa ne vaikuttavat lipolyysiin ja virtsarakon rentoutumiseen.

Endogeeniset agonistit ovat adrenaliini ja noradrenaliini, jotka vaikuttavat kaikkiin β-reseptorityyppeihin, mutta vasteet vaihtelevat kudoskohtaisesti. Farmakologiassa erotellaan beeta-adrenergiset agonistit ja antagonistit. Beeta-adrenergiset agonistit käytetään esimerkiksi astman ja COPD:n hoidossa: beta-2-selective agonistit kuten salbutamoli (alustavasti nopea vaikutus) ja formoteroli (pitkävaikutteinen). Beeta-adrenergian antagonistit (beetasalpaajat) estävät β-reseptoreita ja ovat keskeisiä verenpaineen, angina pectoris ja rytmihäiriöt -tilanteissa; selektiivisiä beta-1-salpaajia, kuten metoprololi ja atenololi, käytetään keuhko-ongelmien minimoimiseksi. Epäselektiivisiä beeta-salpaajia käytetään tietyissä tapauksissa, mutta voivat aiheuttaa bronkospasmoja astmaatikoilla. β3-agonisteja käytetään yliaktiivisen virtsarakon hoitoon (esim. mirabegron).

Betaadrenergiset vaikutukset ja niihin liittyvät lääkkeet vaikuttavat monin tavoin yksilöllisiin kudos- ja reseptorityyppeihin perustuen.