Anglikaanisuus

Anglikaanisuus on kristillinen kirkko-perinne, joka kehittyi 1500-luvun Englannissa reformaation seurauksena. Se muodostaa Anglikaanisen yhteisön (Anglican Communion), maailmanlaajuisen kirkkojen perheen, jonka jäsenkirkot ovat yhteydessä toisiinsa Canterburyyn kuuluvan arkkipiispan kautta. Anglikaanisen perinteen pääpiirteisiin kuuluu sekä protestanttinen että katolinen perintö, joita voidaan kuvata “keskiväylän” eli via media -näkemyksenä.

Anglikaanikirkot toimivat pääosin episkopalisen hallinnon alaisina: piispat johtavat kirkkoja ja järjestöt kokoontuvat opillisesti ja liturgisesti. Ei ole yhtä yleistä maailmanlaajuista auktoriteettia, vaan provinsseilla (kirkot eri maissa, kuten Church of England, Church of Ireland, Episcopal Church USA, Church of England in Australia jne.) on autonomia. Canterburyn arkkipiispa on hengellinen johtaja, mutta käytännön päätökset tehdään provinsiokohtaisissa elimissä ja LAMBETH-kokouksissa sekä Anglican Consultative Councilissa.

Keskeiset opilliset lähteet ovat Pyhät kirjoitukset, traditio ja järki, joita Anglikaani joskus kutsuu kolmiliittoiseksi sääntökädeksi. Luterilaiselta ja katoliselta perinteeltä vaikutteita hakevat anglikaanismissa korostuvat liturgia ja sakramentaalisuus. Luterilaisista eroavaa on etenkin kirkollisen auktoriteetin ja kirkon rakenteen painottaminen sekä piispallinen järjestys.

Liturgy ja käytännöt vaihtelevat provinsseittain. Yleisesti tärkeitä sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen; useimmat anglikaaniset yhteisöt tunnustavat myös muita toimituksia sakramentteina tai sakramentaalisina toimituksina. Historiallisesti anglikaaninen liike on kokenut suuntauksien monimuotoisuuden, kuten high churchin (anglo-katolinen), broad churchin ja low churchin.

Nykyisin anglikaanisuus käsittää monia näkemyksiä muun muassa papinviran, naisten vihkimisen ja samaa sukupuolta olevien liitoista käytännöt, mikä heijastaa sen monimuotoista ja monitulkintaista asemaa nykypäivän ekumeenisessa maailmassa.