Äänteet

Äänteet ovat kielen puheesta kuultavia yksiköitä. Kielissä ne koostuvat yleensä vokaaleista ja konsonanteista, ja niillä on sekä fyysinen tuotanto- että kielitieteellinen merkitys. Yleisesti äänteet voivat tarkoittaa sekä konkreettista ääntämistä että yleisempää phonemistä yksikköä, jonka perusteella sanoja erotetaan toisistaan. Tiedonkeruussa ja sanaston laatimisessa äänteet ovat keskeisiä, koska ne muodostavat sanojen äänteellisen pohjan.

Fonetiikassa tarkastellaan äänteiden fyysisiä ominaisuuksia, kuten artikulaatiota, akustiikkaa ja kuuloa. Fonologiassa tutkitaan puolestaan, miten äänteet jakautuvat sanoissa, millaiset yhdistelmät ovat sallittuja ja miten äänteet vaikuttavat toistensa muodostumiseen ja merkitykseen. Esimerkiksi eri ympäristöissä äänteet voivat saada erilaisia allofoneja, mutta silti toimia samassa phonemic-yksikössä.

Suomen kielen äänteet koostuvat vokaaleista ja konsonanteista. Vokaaleilla on pituusero, mikä voi erottaa sanoja; sekä kirjoitettuna että puhutussa kielessä pitkä vokaali tai pitkä konsonantti voi muuttaa merkityksen. Konsonanteilla on paikkansa (esimerkiksi suun eri osat), kosketuksensa ja sointi sekä mahdollinen pituus, jolla on vaikutusta sanan rakenteeseen. Äänteet sekä niiden järjestely määrittelevät sanan muodon, sananmuodostuksen säännöt ja ääntämisen.

IPA-merkinnät ovat yleinen tapa kuvata äänteitä ja niiden vaihtelua. Ymmärrys äänteistä tukee sekä kielenopetusta että kirjoitusjärjestelmien sekä puheen arviointia ja kehittämistä.