Äänellisyyden

Äänellisyyden (genetiivi äänellisyyden) käsite suomalaisessa kielitieteessä viittaa äänen havaittuun voimakkuuteen ja resonanssiin. Se kuvaa, kuinka helposti ääni erottuu muusta puheesta ja millaista energiaa sen spektrissä on. Käytännössä äänellisyys liittyy äänen ominaisuuksiin, jotka vaikuttavat sen kuulemiseen ja tunnistamiseen osana puhetta tai laulua.

Kielitieteessä äänellisyys liitetään usein käsitteeseen sonoriiteetti (sonority). Monissa malleissa äänteet asetetaan hierarkiaan sen mukaan, kuinka resonantteja ne ovat; tämä äänellisyyshierarkia auttaa selittämään sylillisten rakenteita sekä konsonanttiyhteensopivuutta eri kielissä. Vaikka tarkat painotukset voivat vaihdella kielestä toiseen, vokaalit ja muut korkean äänellisyysarvon äänteet ovat yleensä korkeammalla tasolla kuin monet konsonantit, mikä vaikuttaa siihen, millaisia ryhmiä ja rakenteita kieli sallii.

Mittaaminen äänellisyyden suhteen ei ole yksiselitteistä. Tutkijat käyttävät sekä subjektiivisia kuulokokemukseen perustuvia arvioita että objektiivisia akustisia mittauksia, kuten amplitudia, spektrin energian jakautumista ja äänenlaadun mittareita. Eri mallit ja kokeet voivat antaa hieman erilaisia tuloksia, mutta yhteinen ajatus on, ettei äänellisyyttä voi aina tiivistää yhteen yksikköön.

Sovelluksissa äänellisyys on relevantti esimerkiksi puheentunnistuksessa, puhesynteesissä ja kieltenoppimisessa. Se auttaa mallintamaan, miten ääntä tuotetaan ja havaitaan sekä miten sylilliset muodostuvat eri kielissä.