yliaktiivisuus

Yliaktiivisuus on tila, jossa henkilön motorinen aktiivisuus, impulsiivisuus ja virikkeiden hallinnan vaikeus ovat poikkeuksellisen suuria suhteessa kehitystasoon. Oireet ilmenevät usein levottomuutena, jatkuvana liikkumisena, vaikeutena pysyä paikallaan sekä puhumisen ja toiminnan liiallisena määränä. Yliaktiivisuus voi esiintyä lapsilla, nuorilla ja aikuisilla, ja voimakkaat, pitkäkestoiset oireet voivat viitata ADHD-diagnoosiin.

Syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisia: geneettinen alttius on tärkeä, ja biologisesti poikkeavuudet dopaminergisessä ja noradrenergisessä järjestelmässä voivat vaikuttaa. Ympäristötekijät, varhaiset kokemukset sekä perheen- ja kouluympäristö voivat vaikuttaa oireiden ilmenemiseen ja hoitomahdollisuuksiin.

Diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon, oireiden kestoon sekä vaikutuksiin arjessa, koulussa tai työssä. Kansainväliset kriteerit, kuten DSM-5 ja ICD-10, ohjaavat arviointia, ja diagnoosi tehdään terveydenhuollon ammattilaisen toimesta, ei pelkän itsearvioinnin perusteella.

Hoito on yksilöllinen ja monimuotoinen: koulun tuen ja käyttäytymisterapian lisäksi korostetaan vanhempien ohjausta sekä arjen rakenteiden tukea. Lääkehoitoa voidaan harkita tai aloittaa oireiden vakavuudesta riippuen; tyypillisesti käytetään stimulantteja kuten metyylifenidaattia sekä mahdollisesti muita ei-stimulantteja. Tuen tavoitteena on vähentää oireita, parantaa keskittymistä sekä toimintakykyä.

Ennuste riippuu monista tekijöistä. Varhainen tunnistus ja kokonaisvaltainen tuki parantavat näkymiä; osa oireista voi lieventyä iän myötä, mutta hyperaktiivisuus voi säilyä osana aikuisen restlessnessia tai impulsiivisuutta. Yhteistyö opetus-, työ- ja perheympäristöjen kanssa edistää sopeutumista.