yhdistyslainsäädäntö

Yhdistyslainsäädäntö on Suomen oikeusjärjestelmän kokonaisuus, joka säätelee voittoa tavoittelemattomien yhdistysten muodostamista, hallintoa ja toimintaa. Keskeisin osa on yhdistyslaki sekä siihen liittyvät yleiset siviili- ja hallinto-oikeudelliset periaatteet. Lisäksi yhdistysten toimintaa ohjaavat verotus-, tietosuoja- ja alakohtaiset säädökset, sekä sektorikohtaiset ohjeet ja rahoituslaitosten säännökset.

Perustaminen ja oikeudellinen asema: Yhdistys syntyy, kun sen jäsenet hyväksyvät säännöt ja ryhtyvät toimimaan yhteisen tarkoituksen toteuttamiseksi. Rekisteröinti yhdistysrekisteriin patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) tarjoaa yhdistykselle oikeushenkilön, jolla on oikeus omistaa omaisuutta, tehdä sopimuksia ja asettua vastaamaan oikeudellisista velvoitteista. Rekisteröimättömällä yhdistyksellä voi olla rajallinen juridinen asema.

Hallinto ja päätöksenteko: Yhdistyslaki säätää yhdistyksen ylimmän päätöksentekoelimen, yleensä ylintä päätösvaltaa käyttävän kokouksen, sekä hallituksen ja mahdollisesti toimikuntien vastuut ja tehtävät. Säännöissä määritellään kokousten koollekutsuminen, päätöksentekokynnykset, tilivelvollisuus sekä sääntöjen muuttaminen.

Rahoitus ja tilinpito: Yhdistysten on tehtävä ja ylläpidettävä kirjanpitoa. Suuremmilla yhdistyksillä voidaan edellyttää tilinpäätöksen laatimista ja tilintarkastusta sekä noudattaa vero- ja rahoituslainsäädäntöä. Yleinen periaate on, että voittoja ei jaeta jäsenille, vaan ne käytetään yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseen.

Seuraamus ja sääntelyn laajuus: Toimintaa ohjaavat myös tietosuoja- ja rahoituslainsäädäntö sekä mahdolliset alakohtaiset säädökset. Yhdistystoiminta on siten sekä yksittäisten sääntöjen tulkinnan että yleisten oikeudellisten periaatteiden alaista, ja se on usein riippuvainen toimialasta sekä julkisen rahoituksen ehdoista.