virtueetiikkaa

Virtueetiikkaa, eli hyve-etiikkaa, on moraalifilosofian suuntaus, joka korostaa toiminnan moraalisen arvon lähteenä ihmisen luonnetta ja hyveitä. Hyveet ovat tottumuksia ja luonteenpiirteitä, jotka ohjaavat käytöstä kohti hyvää elämää. Keskeinen tavoite on eudaimonia, eli elämän kukoistus ja merkityksellinen hyvinvointi.

Keskeisiä ideoita ovat hyveiden luonteenomainaisuus, käytännön viisaus (phronēsis) sekä rohkeus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja itsehillintä. Hyveet eivät ole säännöiksi tarkoitettuja ohjeita joka tilanteeseen, vaan luonnetta ohjaavia disposioita; teko nähdään hyveellisenä, kun sen taustalla on näiden piirteiden ja tilanteen harkinnan yhteispeli. Aristoteles korosti, että oikea teko syntyy löytämällä keskiväliä suhteessa henkilön tilaan ja ympäristöön.

Historiallisesti virtueetiikka juontaa juurensa antiikin Kreikasta. Aristoteles määritteli eudaimonian saavutettavaksi elämällä hyveiden mukaista elämää ja kehittämällä käytännön viisautta sekä täydellistä tasapainoa. Keskiajalla ja varhaisessa modernissa filosofiassa korostettiin usein sääntöjä, mutta nykyaikana hyve-etiikka koki uudelleenarvioinnin ja laajeni.

Modernit kehitykset ja kiistat liittyvät muun muassa yhteisön ja perinteen rooliin sekä kulttuuriseen relativismiin ja käytännön sovelluksiin. Nykyään hyve-etiikkaa sovelletaan muun muassa kasvatus- ja johtamiskäytännöissä sekä bioetiikassa, ja sen etuna nähdään kontekstuaalinen joustavuus sekä huomio ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kritikoi mukaan voimme saavuttaa epäselviä tai Kulttuurisidonnaisia standardeja.