virtsatutkimukseen

Virtsatutkimus on laboratoriotutkimus, jolla analysoidaan virtsan koostumusta ja ominaisuuksia terveyden arvioimiseksi, sairaudentilan diagnosoimiseksi sekä hoidon seurannaksi. Tutkimus voi kohdistua yleiseen terveyden seurantaan tai erityisiin epäilyihin, kuten virtsatieinfektioihin, munuaisten toiminnan häiriöihin tai aineenvaihduntasairauksiin.

Näyte otetaan yleensä puhtaasti: virtsan keskimmäinen osio (midstream) tai aamun ensimmäinen virtsa; näyte kerätään puhtaaseen astiaan ja toimitetaan laboratorioon rajoitetussa ajassa. Ennen näytteenottoa voidaan pyytää huolehtimaan hyvästä hygieniasta; kontaminaatio voi vaikuttaa tuloksiin. Näytteitä voidaan säilyttää jääkaapissa lyhytaikaisesti.

Yleisimpiä virtsatutkimuksen menetelmiä ovat dipstick-testi, joka mittaa virtsan pH:n, proteiinin, glukoosin, ketonien, veren sekä leukyyttien esteraasin arvoja; mikroskooppinen virtsan sedimentti, jossa tarkastellaan punasoluja, valkosoluja, epiteelisoluja ja kiteitä sekä mahdollisia bakteereja; sekä virtsanviljely, joka tunnistaa bakteerit ja antaa herkkyystiedot antibiooteille. Vakavammissa tai seurausta vaativissa tapauksissa voidaan käyttää 24 tunnin virtsankeräystä kvantitatiiviseen proteiinin, kreatiniinin tai muiden aineiden mittaukseen.

Tutkimuksen indikaatioita ovat virtsatieinfektion epäily, virtsan verimäärän lisääntyminen, proteiinin tai albumiinin läsnäolo virtsassa (proteinuuria tai mikroalbuminuria), munuaisten toimintahäiriöt, diabetes ja diureettinen hoitojen seuranta. Tulokset tulkitaan tutkimusmenetelmän perusteella; nitriitin positiivisuus viittaa yleensä bakteeri-infektioon, leukyyttien esteraasi reaktio kertoo tulehduksesta, ja proteiini sekä mikroalbuminuriasta voivat viitata munuaisten vaurioihin tai riskitilanteisiin.

On otettava huomioon virtsatutkimuksen rajoitukset: näytteen kontaminaatio, virtsan säilytys ja käsittely, sekä yksittäisten testien riittämätön herkkyys tai eritys. Tuloksia tulkitaan yhdistämällä kliiniseen tilanteeseen ja mahdollisesti lisätutkimuksiin.