viitteellisyys

Viitteellisyys on kielen ja tekstin ominaisuus, jolla viitataan entiteetteihin, tapahtumiin tai käsitteisiin sekä puhujan että kuulijan kontekstissa. Se kattaa sekä sisäiset viitteet tekstiin että viittaukset ulkoiseen maailmaan, ja sillä on keskeinen rooli koherenssin rakentumisessa sekä informaation rakenteessa.

Tyypillisiä viitteellisiä rakenteita ovat deixis (kontekstiin viittaavat sanat kuten tässä, tuo, tämä), anafora (viittaus edelliseen: Hän meni kaupungille. Hän palasi myöhemmin) sekä katakfora (viittaus etukäteen). Tämän lisäksi määreellinen viittaus (definiteness) ja epävarmempi eli indefinitinen viittaus voivat merkitä, onko viite jo entuudestaan tunnettu vai uusi. Kielestä riippuu, miten näitä viitteitä ilmaistaan; käytössä ovat muun muassa omaperäiset nimet, demonstratiivipronominit sekä pronominien kautta tapahtuva viittaus.

Viitteellisyys on tärkeä sekä kielitieteessä että kirjallisuudessa. Koherenssia ja keskustelun rakennetta tukee givenness-käsitys sekä uuden tiedon hallinta, ja viitteellisyys mahdollistaa sekä paikallis- että rakenteellisen viitekehän ymmärtämisen. Kirjallisuudessa se voi ilmetä intertekstuaalisuutena eli kulttuurillisten merkkien tai toisten teoksien viittauksina, jolloin lukija saa lisämerkityksiä ja tulkinta laajenee.

Muuttujat: viitteellisyys vaihtelee kielestä ja kontekstista riippuen; se ei rajoitu vain kirjallisiin teksteihin vaan esiintyy myös arkikielessä, puheessa, uutisoinnissa ja median kerronnassa.