kerronnassa

Kerronnassa on inessiivimuoto sanasta kerronta, ja sitä käytetään kirjallisuudentutkimuksessa viittaamaan siihen, miten tarina kerrotaan. Termi on yleisimmin osa narratologian keskustelua, jossa tarkastellaan kertomuksen ilmaisutapaa, kertojan ääntä, näkökulmaa sekä kerronnan keinoja. Käyttö ei viittaa yksittäiseen teokseen vaan siihen, miten tarina rakennetaan kerrottavaksi.

Keskeiset teemat kerronnassa ovat kertojan valinta ja sen luotettavuus, näkökulman asettuminen sekä ajan ja tilan hallinta. Kerrontatapa (esimerkiksi ensimmäisessä persoonassa tai kolmannessa persoonassa) sekä sisäisen ja ulkoisen kerronnan erottelu vaikuttavat siihen, miten tapahtumat koetaan. Lisäksi kerrontatekniikat kuten fokalisaatio, aikahyppäykset ja kerronnan rytmi muokkaavat lukijan tulkintaa. Kielenkäytön analyysi tarkastelee, miten sanat, rytmi ja lauserakenne rakentavat tarinan kerrontaa.

Esimerkkinä voidaan nähdä, että kerronnassa voidaan viitata tapahtumien kertomiseen eri silmin: sisäinen kerronta tuo tapahtumat lukijalle suoraan kertojan lähelle, ulkoinen antaa lukijalle etäisyyttä. Näin kerronnassa paljastuu tietoja, jotka vaikuttavat luotettavuuteen ja jännitteeseen.