vesiputousmallia

Vesiputousmalli on perinteinen ohjelmistokehityksen prosessimalli, jossa kehitys etenee lineaarisesti vaiheesta toiseen.

Tyypilliset vaiheet ovat vaatimusten määrittely, järjestelmä- ja arkkitehtuurisuunnittelu, toteutus, integrointi ja testaus sekä käyttöönotto ja ylläpito. Jokaisen vaiheen on tarkoitus valmistua ennen seuraavan aloittamista, ja projektin dokumentaatio kertyy koko prosessin aikana.

Mallin ominaisuuksiin kuuluu vahva etukäteissuunnittelu ja kattava dokumentaatio. Siinä oletetaan, että vaatimukset pysyvät muuttumattomina projektin aikana.

Edut: selkeys, ennakoitavuus ja hallittavuus projekteissa, joissa vaatimukset ovat hyvin määriteltyjä. Haitat: muutoshalukkuuden vähäisyys, virheiden korjaaminen voi olla kallista ja aikataulut voivat pettää, jos palaute tuleekin myöhään.

Käyttökohteita ovat projektit, joissa vaatimukset ovat vakaat ja säädösten noudattaminen sekä viranomaisvalvonta ovat tärkeitä, kuten teollisissa ja turvallisuudeltaan kriittisissä järjestelmissä. Tunnetuimpia variantteja on V-malli, jossa kehitys- ja testausvaiheet määrätään ja toteutetaan parina.

Historia: Vesiputousmallin juuret ulottuvat 1960- ja 1970-luvuille. Usein mainitaan Winston W. Royce ja hänen vuonna 1970 julkaistu artikkelinsa Managing the Development of Large Software Systems, jossa kuvaillaan lineaarista kehitysprosessia ja sen puutteita. Tästä tulee mallin yleinen nimi ja sen varhaiset perinteet. Nykyisin vesiputousmallia käytetään lähinnä projekteissa, joissa vaatimukset ovat vakaat ja hallinta sekä säädösten noudattaminen ovat keskeisiä.