verisuonittomuudella

Verisuonittomuudella (avascularity) tarkoitetaan tilaa, jossa kudoksella tai elimellä ei ole omia verisuonia tai verisuonitus on erittäin vähäistä. Tällaiset rakenteet saavat usein ravinteet ja poistoaineet diffuusion avulla ympäröivästä verisuonituksesta ja hanasta, mikä vaikuttaa sekä toimintaan että paranemiseen.

Eläinsysteemissä verisuonittomuus esiintyy erityisesti tietyissä side- ja luukudoksissa sekä silmän rakenteissa. Esimerkkejä ovat nivelkudoksen lima- ja rusto, sarveiskalvo sekä linnin ja eläinten linssi ja hampaan enamel. Näissä kudoksissa verisuonitus on vähäinen tai poissa, joten ravinteita ja hajoamistuotteita siirtyy kudoksiin pääasiassa diffuusion kautta. Tämä asettaa rajoitteita kudoksen toiminnalle, kasvu- ja paranemisprosesseille sekä sidekudokselliseen uudistumiseen.

Kasveissa verisuonittomuudella viitataan usein ei-verkostoituneisiin kasveihin, jotka puuttuvat kehittyneestä xylem- ja phloem-verkostosta. Bryofyytit kuten sammalet, leinvet ja sarpeat ovat tavallisia esimerkkejä; ne kasvavat kosteissa olosuhteissa ja turvautuvat difuusioon veden ja ravinteiden siirtymisessä. Niiden elinympäristö ja kasvinkehitys ovat sopeutuneet suurelta osin diffuusion varaan.

Kliinisessä mielessä verisuonittomuudella on merkittävä vaikutus haavojen paranemiseen ja kudoksen toimintaan. Avascularisoiduissa kudoksissa paraneminen on usein hitaampaa, ja angiogeneesi eli uusien verisuonten muodostuminen on keskeinen tekijä toipumisessa. Verisuonittomuus on siten sekä fysiologinen tila että biologinen haaste, joka rajoittaa aineiden kulkeutumista ja uudistumista.