verbimuodoista

Verbimuodoista on käytetty termi kuvaamaan suomen kielen verbien taivutusmuotoja, joiden avulla ilmaistaan tekijä, toiminnan aikamuoto, tapa, sekä muita lauseen rakenteellisia suhteita. Suomen verbit taivutetaan sekä yksikön että monikon kolmen henkilön mukaan, ja muodot voivat olla aktiivisessa tai passiivisessa vaatimuksessa. Verbeillä on sekä finiittisiä (kieltomuotoja) että ei-finiittisiä muotoja, joita käytetään eri sanakierron ja lausekontekstin mukaan.

Finiittiset muodot ilmaisevat tekijän suhteen omistettavaa tekoa ja aikaa. Esimerkkejä ovat: minä puhun, sinä puhuit, hän puhui, me puhumme, te puhutte, he puhuvat (indikatiivin preesens). Imperfektissä muotoihin lisätään -i- väliaikainen muutos: puhuit, kirjoitti, jne. Konditionaali ilmenee kuten puhuisin, sanoisit; imperatiivi puolestaan antaa käskyn: puhu, puhukaa. Passiivissa finiittiset muodot kuten puhutaan ja puhuttiin ilmaisevat toiminnan kohteena olevaa lausetta ilman agenteja. Suomen passiivimuodot voivat syntyä sekä preesens- että imperfektiajassa.

Ei-finiittiset muodot kattavat infinitiivimuodot, partisiipit ja verbi-lyhenteet, jotka eivät ilmaise tekijää samalla tavalla kuin finiittiset. Infinitiivit kuten lukea tai puhua toimivat sanan toista osaa tai lausetta varten. Partisiipit, sekä presentti että perfekti, voivat toimia adjektiivisesti tai apuverbeineen muodostaa ajallisia rakenteita; esimerkiksi puhuttu tai puhiva. Verbin infinitiivistä muodostuu substantiivimainen -minen- tai -minen-, joka nimittää teon tai tilan (esimerkiksi lukeminen, kirjoittaminen).

Yhteenvetona verbimuodot kuvaavat, miten suomen kielessä toiminta esiintyy eri aikajänteissä, tekijä- ja kohdetietoisuudessa sekä lauseen asiasuhteissa. Tutkittavien muotojen hallinta auttaa ymmärtämään lauseiden rakennetta ja merkitystä.