uskontunnustusten

Uskontunnustus on tiivis, julistava lausuma, jossa esitellään uskonnon keskeiset perusopit. Sitä käytetään usein liturgian, kasteen ja opetuksen yhteydessä, ja se palvelee opillisen yhteisymmärryksen sekä yhteisön identiteetin ilmaisua. Uskontunnustukset ovat usein kirjoitettuja tekstejä, joihin seurakunta tai oppilaitos viittaa.

Kristillisessä perinteessä tunnetuimpia ovat Apostolinen tunnustus ja Nikealainen tunnustus, jotka tiivistävät kolminaisuuden, Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden sekä kirkon oppikysymyksiä. Näitä tunnustuksia käytetään monissa liturgioissa ja ne voivat ohjata katekismusta sekä teologista pohdintaa.

Historiaan liittyy useita tunnustuskirjoja, jotka ovat muokanneet kirkon oppia ja suuntia. Esimerkiksi Augsburgin tunnustus (vuodelta 1530) oli merkittävä luterilaisen uskonilmaisun julistus, tehty katoliselle kirkolle suunnattujen neuvottelujen yhteydessä. Eri kristilliset liikkeet ovat laatineet omia tunnustuksiaan tai muunnelleet vanhoja.

Uskontunnustuksia ei esiinny ainoastaan kristinuskossa: monissa uskonnoissa on vastaavia uskonilmaisuja tai credoja, joita käytetään opettamisen, rituaalien ja uskonkäsitysten määrittämisen tukena. Niiden muoto voi vaihdella suuresti, mutta tehtävä – uskonnollisen uskon ydinsisällön selittäminen ja yhteisön julkinen tunnustaminen – on usein samankaltainen.

Suomessa termi kuuluu yleisesti kirkollisen opetuksen ja teologisen keskustelun konteksteihin. Uskontunnustusten käsitteet ovat osa sekä kaste- että konfirmaatio-opetusta sekä uskonnonopetusta ja katekismusta.