uskonnonvapauteen

Uskonnonvapauteen, tai uskonnonvapauteen perustuvaan oikeuteen, kuuluu yksilön vapaus omaksua, vaihtaa tai olla uskomatta uskontoa sekä harjoittaa uskontoaan yksityisesti ja julkisesti. Se kattaa muun muassa vakaumuksen vapauden, uskonnon ilmaisun ja uskonnollisen elämän yhteisöllisen harjoittamisen sekä oikeuden olla ilman uskontoa.

Uskonnonvapaus on keskeinen perusoikeus monissa democratioissa ja se on suojattu sekä kansallisessa lainsäädännössä että kansainvälisissä sopimuksissa. Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus sekä Euroopan ihmisoikeussopimus takaavat yksilölle oikeuden valita uskonto tai olla uskomatta, sekä oikeuden harjoittaa uskontoaan ilman väkivaltaista tai syrjivää puuttumista. Vapautta voidaan kuitenkin rajoittaa yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden tai muiden oikeuksien suojaksi.

Suomessa uskonnonvapaus on eräillä perusoikeuksilla turvattu, ja laki-insinä perustus sekä uskontoa koskevat säädökset muodostavat käytännön kehikon. Yksilöllä on oikeus harjoittaa omaa uskontoaan ja koota uskontokunnan kanssa, mutta oikeudet voivat tulla rajoitetuiksi esimerkiksi lasten etua koskevien näkökohtien, koulutuksen järjestämisen tai muiden ihmisoikeuksien suojelemisen vuoksi. Lisäksi uskonnonvapauteen sisältyy oikeus olla eikä harjoittaa uskontoa, sekä oikeus muuttaa uskontoa.

Uskonnonvapauden ajankohtaiset kysymykset ja tulkinnat vaihtelevat yhteiskunnittain, ja niissä keskitytään tasapainottamaan yksilön vapaus sekä muiden oikeudet ja yhteiskunnan arvot.