urbanisoituneisuus

Urbanisoituneisuus on demografinen ja sosioekonominen ilmiö, jossa yhä suurempi osa väestöstä asuu kaupungeissa tai kaupungin kaltaisilla, tiheästi rakennetuilla alueilla. Ilmiö kattaa sekä muuttoliikkeen suunnan että rakenteen, jossa maaseudun asutus vähenee suhteessa kaupunkikeskuksiin. Sen mittaamiseen käytetään yleensä kaupungissa asuvien väestön osuutta koko väestöstä, kaupunkialueen pinta-alaa ja asukastiheyttä sekä kaupunkimaisen elinympäristön ja maankäytön rakenteen määriä.

Keskeisiä ajureita ovat maahanmuutto maaseudulta kaupunkeihin, luonnollinen väestönkasvu sekä taloudellinen kehitys, joka lisää investointeja ja työpaikkoja kaupungeissa. Myös infrastruktuurin kehitys, koulutuksen ja palvelujen saavutettavuus sekä asumismenot vaikuttavat urbanisoituneisuuden tasoon. Hallinnon ja maankäytön politiikat sekä kaupunkisuunnitteluhankkeet ohjaavat urbanisoitumisen etenemistä ja kaupungistumisen laatua.

Vaikutukset voivat olla sekä myönteisiä että kielteisiä. Talouskasvu, innovaatiot ja tuotantopanosten keskittäminen voivat parantaa elintasoa ja palveluja, mutta samanaikaisesti kasvukeskuksissa syntyy asuntopaineita, liikenteen ruuhkia, ympäristövaikutuksia sekä eriarvoisuutta kaupungin sisällä ja suhteessa maaseudulle. Kestävän kehityksen ja hyvän kaupunkisuunnittelun rooli korostuu urbanisoituneisuuden hallinnassa.

Maantieteellisesti urbanisoituneisuus vaihtelee: kehittyvissä maissa kasvu on usein nopeaa ja muuttaa maaseudun elämää, kun taas monissa kehittyneissä maissa suurin osa väestöstä asuu jo kaupungeissa. Kansainväliset tilastot seuraavat kehitystä ja tukevat suunnittelupäätöksiä kohti kestäviä kaupunkiympäristöjä.